Viime vuosi loi selkeän animetrendin, kun moni klassinen anime teki comebackin pitkän elokuvan muodossa. Esimerkiksi Detective Conan: The Bride of Halloween -leffaan perustuvaa sarjaa ryhdyttiin julkaisemaan Japanissa jo 1990-luvulla.
Doraemon taas näki päivänvalon mangana eli sarjakuvana jo 1960-luvulla, ja ensimmäinen animesarja sinisestä robottikissasta tehtiin vuonna 1973. Viime vuonna julkaistu Doraemon: Nobita's Little Star Wars 2021 -elokuva taas on eeppinen avaruusooppera.
Tänä vuonna animefaneja on suorastaan hemmoteltu, kun parrasvaloihin on palannut myös Henkien kätkemä - ja Liikkuva linna -leffoistaan tunnettu legendaarinen Studio Ghibli ja ohjaaja Hayao Miyazaki The Boy and the Heron -elokuvallaan.
Moni on jälleen uumoillut, että olisiko tämä nyt sitten 82-vuotiaan Miyazaki testamentti. Ehkäpä ei sittenkään.
– Hayao Miyazaki sanoo aina, että tämä on viimeinen teokseni. Mutta näyttää siltä, ettei hänellä ole aikomustakaan jäädä eläkkeelle, japanilaisen anime-skenen monitoimimies Mamoru Yokota naurahtaa.
Animessa oleellista on ollut ilmaisunvapaus
Viikonloppuna Tampereella järjestetyn Tracon-tapahtuman kunniavieras Mamoru Yokota on työskennellyt tuottajana, animaattorina ja ohjaajana lukuisissa anime-elokuvissa ja -sarjoissa.
1980-luvun lopulla uransa aloittanut Yokota on suunnitellut alkuperäishahmot muun muassa minisarjoihin Angelium (2004) ja Majikaru Kanan (2005). Vuonna 2020 hän ohjasi Dragon Quest: The Adventure of Dai -sarjaa. Yokotan uusimpiin projekteihin kuuluvat animaatio-ohjaaminen One Piece -animen kahteen elokuvaan ja televisiosarjaan. One Piece: Red -elokuva (2022) oli iso hitti esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Mamoru Yokotan mukaan animen maailmanlaajuiseen suosioon löytyy yksi selvä syy: tekijöille on annettu vapaat kädet tehdä taidetta ja toteuttaa itseään.
– Japanissa ei ole ollut varsinaisia rajoituksia tai sääntöjä, mitä animessa saa tehdä ja mitä siinä saa näyttää. Monen muun maan kohdalla asia on ollut toisin esimerkiksi uskontoon liittyvien syiden takia.
Niinpä animen kohdalla tekijöiden mielikuvitus on saanut laukata vapaasti, ja lopputuloksena on ollut Studio Ghiblin tuotantojen kaltaisia mestariteoksia. Toisaalta animella – kuten japanilaisella kulttuurilla muutoinkin – on aina ollut rajumpi ja pimeämpi puolensa, ja esimerkiksi hentai-genre käsittää pornografian kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin muodot.
Hurmeista väkivaltaa pursuavaa animea on tarjolla runsaasti sitäkin. Anotherin (2012), Corpse Party: Tortured Soulin (2013) ja Ninja Scrollin (1993) kaltaisen animet tunnetaan brutaaleista kohtauksistaan, joissa ihmisiä pistetään lihoiksi mitä erilaisimmilla tavoilla.
– Tähän asti tekeminen on ollut Japanissa hyvin vapaata, mutta olen huomannut, että meilläkin sääntöjä on ryhdytty muokkaamaan hieman muun maailman maun mukaisiksi, Mamoru Yokota toteaa.
Kaiken takana on muumi
Japanissa anime on vähitellen sementoitunut oleelliseksi osaksi yhteiskuntaa ja kulttuuria. Esimerkiksi The Boy and the Heron tahkosi Japanissa pelkästään avajaisviikonloppunaan tänä kesänä lähes kolmetoista miljoonaa euroa, mikä on tähän mennessä Studio Ghiblin historian paras saavutus. Viime vuonna julkaistut Doraemon, Dragon Ball Super ja Detective Conan saavuttivat kaikki ensi-iltaviikollaan ykkössijan.
– Koska edustan itse tekijäpuolta, minun on vaikea sanoa, mikä tai miten suuri merkitys merkitys animella japanilaiselle yhteiskunnalle loppujen lopuksi on, Mamoru Yokota pohtii.
Hänen mielestään suhtautuminen animeen on kuitenkin vuosikymmenien saatossa muuttunut: aiemmin sitä kohdeltiin lähinnä viihteenä, nykyisin sitä arvostetaan myös taidemuotona.
– Joitakin vuosikymmeniä sitten oli vähän sellaista, että jos lapsi halusi katsoa animea, vanhemmat saattoivat tuhahdella, että miksi sinä tuollaiseen kulutat aikaasi.
Yokotan mukaan globaali animekulttuuri erilaisine tapahtumineen lähentää ihmisiä.
– Tätä kautta anime tarjoaa mahdollisuuden tutustumiseen ja toisen ymmärtämiseen.
Monelle japanilaiselle animaatiotaiteilijalle kotimaisilla muumeilla on ollut iso merkitys, ja näin on myös Mamoru Yokotan kohdalla.
– Katsoin lapsena muumeja telkkarista, ja Japanissahan on muumeja vähän joka paikassa.
