Erilliset tapaturmapäivystykset yleistyvät yksityisillä lääkäriasemilla.
Esimerkiksi lääkäriasema Mehiläinen on hiljattain avannut tapaturmapäivystyksen Jyväskylään.
Aiemmin syyskuun alussa Mehiläinen avasi tapaturmapäivystyksen Lahteen. Seuraava tapaturmapäivystys avataan syksyn aikana myös Kuopioon.
– Olemme nähneet sen tarpeelliseksi, sillä tapaturmia sattuu ihmisille ja nopealle hoitoonpääsylle on tarvetta. Samalla olemme kehittäneet omia prosessejamme tapaturmien hoitoon, sanoo yksikönjohtaja Mila Korhonen Mehiläisestä Jyväskylästä.
Mehiläisellä on tapaturmapäivystyksiä myös Espoossa, Helsingissä, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Vantaalla.
Yksityisellä lääkäräriasema Terveystalolla on ollut tapaturmiin keskittynyt päivystys Jyväskylässä vuodesta 2018 alkaen.
Ensimmäinen Terveystalon tapaturmapäivystys avattiin vuonna 2014 Helsingin Kamppiin, jossa päivystys toimii tällä hetkellä vuorokauden ympäri.
– Tapaturmapäivystysten käyntimäärät ovat kasvaneet tänä vuonna verrattuna viime vuoteen. Katsomme palvelun laajentamista kysynnän mukaan, sanoo tapaturmapäivystyksen vastuulääkäri Jarkko Pajarinen Terveystalosta.
Terveystalolla on yhteensä yhdeksän tapaturmapäivystystä. Jyväskylän ja Helsingin lisäksi niitä on Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa.
Murtumat ja venähdykset yleisiä syitä tulla vastaanotolle
Mehiläisen tilastojen mukaan yleisin tapaturmakäyntien syy vastaanotoilla on rannemurtuma.
Yleisiä syitä käynteihin ovat myös kaatumisten aiheuttamat ruhjeet ranteissa ja nilkoissa, polven nivelsiteiden venähdykset sekä erilaiset murtumat.
Tapaturmapäivystykseen tullaan usein myös ihoruhjeiden ja haavojen sekä palovammojen vuoksi.
Röntgenhoitajien rekrytoiminen käynnissä
Tapaturmapäivystysten avaaminen on vaatinut Mehiläiseltä lisää työvoimaa. Esimerkiksi röntgenhoitajien rekrytointi on käynnissä.
– Jonkin verran tämä on vaikuttanut resursointiimme. Esimerkiksi kuvantamiseen tarvitaan lisäkäsiä. Päivystysrinkiin olemme saaneet useita lääkäreitä, jotka ovat kiinnostuneet hoitamaan erityisesti tapaturmista aiheutuneita vammoja, kertoo Mila Korhonen.
Tapaturmapäivystyksessä hoidetaan tapaturmista aiheutuneita vammoja ilman ajanvarausta toimipisteen aukioloaikoina.
Yksityisellä lääkäriasemalla potilas maksaa käyntinsä tapaturmapäivystyksessä itse.