Naapurimaiden välinen nokkapokka on leimahtanut uudelleen ja ilmassa on uhka, että aseellinen yhteenotto leviää laajemmin Azerbaidžanin ja Armenian välillä.
Vuoristo-Karabahissa Armenian ja Azerbaidžan välisillä taisteluilla on pitkät juuret. Maiden välinen kiista kärjistyi vuosikymmeniä sitten ja on ottanut tulta allensa jo useasti siitä lähtien.
Vuoristo-Karabah sijaitsee Azerbaidžanin alueella, mutta Armenia on pitänyt alueita vuosikymmeniä hallussaan.
Ratkaisua alueen hallintaan haetaan tällä kertaa Azerbaidžanin yllätyshyökkäyksellä syvällä pääosin armenialaisten asuttamalla ja Armenian tukemilla alueilla.
Azerbaidžanin mukaan kyse on terrorismin vastaisesta paikallisesta hyökkäyksestä. Armenia on käytänössä miehittänyt alueita, josta azerit pakenivat joukoin 1990-luvulla alussa.
Armenian pitkäaikainen tavoite on liittää alueet itseensä
Entisten Neuvostotasavaltojen aikana vaikeakulkuinen vuoristoalue oli myös valtaosin armenialaisten asuttama. Armenian vanha tavoite on ollut liittää alueet itselleen.
Maiden välejä on yritetty turhaan liennytellä vuosikymmenien ajan. Siitä on tullut kansainvälisen diplomatian termein niin sanottu jäätynyt konflikti, joka voi leimahtaa herkästi.
Azerbaidžanin johto ei näe loppua tilanteelle ennen kuin Armenian joukot on riisuttu aseista ja he luopuvat alueesta. Raskaiden aseiden käyttö sytytti puolin toisin syytökset. Armenia syyttää Azerbaidžania etnisestä puhdistuksesta.
Venäjä on sovitellut ja aseistanut molempia
Maiden välisessä konfliktissa on myös isojen asemaiden kytkös. Venäjä on halunnut pysyä entisten tasavaltojensa konfliktin ulkopuolella. Venäjä yritti sovitella edellistä alueen kiistaa tuloksetta muutama vuosi sitten. Alueella on venäläisiä rauhanturvaajia.
Venäjä on aseistanut molempia osapuolia. Azerbaidžan on saanut lisäksi aseistusta Nato-maa Turkilta.
Turkki on armenialaisille punainen vaate. Turkki ei ole tunnistanut yli sata vuotta vanhoja armanialaisten kansanmurhia, joita sen edeltäjä ottomaanit tekivät.
Vastakkain ovat myös azerien islam ja Armeniassa vallalla olevia maailman vanhimpia kristinuskon muotoja.
Hyökkäyksestä tulleet tiedot kertovat tälläkin kertaa myös siviiliuhreista ja kärsimyksestä.