Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK:in) kampuksella järjestettiin tiistaina iltapäivällä hiljainen mielenosoitus. Syynä olivat hallituksen suunnittelemat leikkaukset, joissa opiskelijoiden toimeentuloa nipistetään nykyisestä.
Hallitus on budjettiriihessään kaavaillut leikkauksia, jotka karsivat opiskelijoiden tämänhetkisestä toimeentulosta lähes viidesosan tulevan neljän vuoden aikana, kertoo valtakunnallinen opiskelijakuntien liitto SAMOK.
Käytännössä hallitus muun muassa jäädyttäisi opintotuen indektikorotuksen ja leikkaisi asumistukea.
Jo tälläkin hetkellä toimeentulon kanssa täytyy sinnitellä, kertoo Seamkin opiskelijakunnan hallituksen Samon puheenjohtaja Anniina Valkeinen.
– Jo tähänkin mennessä opiskelijoiden tiukka taloudellinen tilanne on ollut havaittavissa. Jos vielä tästä lähdetään leikkaamaan, se tekee opiskeluista toisilla erittäin vaikeaa.
Valkeisen mukaan mietinnässä ovat jo ihan yksinkertaiset elämän peruskustannukset, kuten ruoka ja liikkuminen.
– Täällä nousi esiin paikallisliikenne, ettei sitä ole varaa käyttää. Opiskelijoiden perusviesti on, että tällä hetkellä oikeastaan kaikesta on säästettävä, Valkeinen sanoi.
Samon hyvinvointivastaava Kaisa Ollilan mukaan opiskelijat on unohdettu.
– Olemme tulevaisuus, mutta meihin ei satsata ollenkaan. Meidän hyvinvoinnistamme ja jaksamisestamme ei välitetä, kun meidät pakotetaan tekemään töitä koulun ohella.
Ollila itsekin myöntää pärjäävänsä vain, koska käy töissä opintojen ohella.
– Arki pyörii suorittamisen ympärillä.
Burn out vai Purra out?
Mielenosoituksen olivat kutsuneet koolle Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja sen jäsenopiskelijakunnat.
Kampusrannan mielenosoitukseen osallistui aurinkoisesta säästä huolimatta vain viitisenkymmentä ammattikorkeakoulun opiskelijaa.
Valkeisen mukaan osasyynä oli tiukka aikataulu, sillä tieto tapahtumasta saatiin vasta perjantaina ja tietoa pystyttiin jakamaan someen vasta maanantaina.
Sanoma oli kuitenkin tanakka: ”Yritättekö tappaa köyhät nälkään vai myötähäpeään” , ”Orpo olo” ja ”Burn out vai Purra out” pahvikylteissä kyseltiin.
Puheenjohtaja Anniina Valkeisen mukaan tiukka arki näkyy siinä, että myös hauskanpidosta karsitaan. Se kuuluisa opiskelijaelämä jää väliin.
– Opiskelijatapahtumissa on huomannut, että kävijämäärät ovat vähentyneet tosi paljon. Opiskelija-arki on muuttunut suorittamiseksi.
Tästä on käytännön kokemusta liiketalouden ja kirjastotoimen opiskelijalla Anni Kukkosella.
– Ei ole varaa oikein siellä olla, kun pitää keskittyä kaikkeen, millä voi selviytyä, Kukkonen myöntää.
Kukkonen kertoo olleensa onnekas, koska hänellä oli töistä säästöjä ennen opintoja. Nyt kun säästöt on käytetty, rahankäyttöä pitää miettiä jatkuvasti.
– Sitä miettii, ostanko nyt ruokaa monelle päivälle. Ja voinko ostaa herkkuja, kun koe meni hyvin. Itseänsä ei nyt voi enää oikein palkita millään ostoksilla, ainoastaan niillä millä pysyy hengissä.