Teiskon Terälahdessa sattui liikenneonnettomuus tiistaina iltakuuden aikaan. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että linja-auto oli peruuttanut luiskaan ja jäänyt jumiin. Tie on ollut sen jälkeen suljettuna tielle poikittain juuttuneen linja-auton vuoksi.
Pelastuslaitokselta arvioitiin, että linja-auto saadaan liikkeelle illan aikana.
Pelastuslaitos on ohjannut paikalla liikennettä tapahtumapaikan ohi kiertotietä.
Bussin kyydissä oli muutama matkustaja. He eivät loukkaantuneet tilanteessa.