Keskiviikoksi uumoiltu myrsky on peruttu, mutta terminen syksy tavoittaa jo Etelä-Suomen

Ennustemallit olivat vielä vuorokausi sitten eri mieltä keskiviikkomyräkän reitistä. Lähempänä h-hetkeä mallit löysivät yhteisen sävelen.

Venesataman yllä on tummia pilviä.
Kotkan Sapokan venesatama syyskuun lopulla, jolloin myräkkä osui Etelä-Suomeen. Kuva: Maija Tuunila / Yle
  • Jari Strömberg

Ensi keskiviikoksi piti Etelä-Suomeen tulla melkoinen myräkkä: kymmenien millien sademääriä, tuulta ja tuiverrusta. Hyvä ettei olisi melkein tullut taivaan täydeltä ”ämmiä äkeet selässä”, niin kuin vanha sananlasku kuvailee.

– Sitten koko ennuste heilahti ihan eri asentoon. Näytti, että myräkkä tulee päälle, mutta nyt se näyttääkin menevä eteläpuolelta Suomen ohi, Ylen meteorologi Matti Huutonen sanoo.

Huutosen mukaan lauantaina tehdyt ennusteet tosin jo näyttivät eri ennustemalleissa myräkälle eri reittejä, joten muutos oli ennakoitavissa.

– Kun h-hetki lähestyy, niin ennustemallitkin alkavat lähestyä toisiaan. Tosin vieläkin ennusteissa on epävarmuutta keskiviikkoon nähden, kun ollaan vielä sunnuntaissa.

Alla oleva vaihtokuva näyttää, kuinka sääennuste voi näyttää erilaiselta, kun ennusteiden välillä on noin vuorokausi. Aiemmassa lauantaina tehdyssä ennusteessa rankka matalapaine näyttää tulevan koko Etelä-Suomen ylle.

Tänään sunnuntaina vastaava ennuste keskiviikolle näyttääkin, kuinka myräkkä jättää Suomen rauhaan ja etenee Riianlahdelta Baltian yli Suomenlahtea pitkin itään.

ECMWF ennustelaskelma 1.10.2023
ECMWF ennustelaskelma 30.9.2023
Kuvat: Matti Huutonen / Yle (vasen), Matti Huutonen / Yle (oikea)

Supertietokoneet laskevat sään kehkeytymistä

Ennusteet perustuvat Huutosen mukaan useaan malliin, joissa supertietokoneet ovat laskeneet sään mahdollista kehittymistä. Malleja on käytössä neljä kappaletta: Europan ECMWF, Yhdysvaltain GFS, Saksan ICON ja Pohjoismaiden Harmonie (MEPS).

Mallien antamia tietoja yhdistelemällä ja tulkitsemalla syntyy yleisölle esitettävä ennuste.

Vaikka mallit ja supertietokoneiden laskentatehot paranevat koko ajan, epävarmuudelle jää edelleen sijaa.

Siitä kertoo alla oleva kuva, jossa on eurooppalaisen ECMWF:n ennuste Uuraisille tästä päivästä kymmeneksi vuorokaudeksi, kun jotain yksittäistä muuttujaa on vaihdettu. Alussa ennuste on hyvinkin tarkka, mutta muutaman vuorokauden päästä hajonta on jo suurta, pienillä todennäköisyyksillä esimerkiksi ylimmässä graafissa lämpötila vaihtelee jopa kymmenen lämpöasteen ja melkein kymmenen pakkasasteen välillä.

Parviennuste tulevalle viikolle 1.10.2023
Kuva: Matti Huutonen / Yle / ECMWF

– Kun aloittelin meteorologina, viiden vuorokauden ennuste oli ehdoton maksimi, mutta nyt katsotaan jo kymmenen päivän päähän, Huutonen kuvailee kehitystä.

Se voidaan ensi viikosta sanoa jo melkoisella varmuudella, että sää kylmenee syksyiseksi.

– Kyllä se syksyä tekee. Terminen syksy alkaa, kun keskilämpötila on alle kymmenen astetta, ja alkavalla viikolla lämpötilat alkavat olla jo niin matalalla ihan etelää myöten. Yöt kylmenevät ja jopa Etelä-Suomessa voi tulla yöpakkasia, Huutonen sanoo.

Lisää säästä täällä.