Muuan radiotoimittaja ohjeisti 1970-luvun lopulla työtovereitaan: älkää kirjoittako uutissähkeeseen, että entinen näyttelijä Ronald Reagan pyrkii Yhdysvaltojen presidentiksi.
Hän näet pelkäsi, ettei pystyisi lukemaan tekstiä suorissa radiouutisissa räjähtämättä nauruun – ainakaan aamuvuorossa, johon saatettiin siihen maailmanaikaan tulla suoraan yökerhon sulkeuduttua.
No – niin tietenkin kävi, että erään hyvin valvotun yön jälkeisenä varhaisaamuna toinen kollega kirjoitti uutistenlukijan sähkenippuun juuri tuon kielletyn ilmaisun näyttelijä-poliitikko Reaganista.
Nykyään kukaan ei edes hymähdä, jos viihdetähdestä leivotaan poliittinen johtaja.
Legenda kertoo, että aamun ensimmäiset radiouutiset keskeytyivät ”tekniseen häiriöön”. Uutistenlukija syöksyi studiosta ulos nauramaan, ja kuuluttaja pelasti tilanteen painamalla mikrofonin mykistysnappia.
Voi niitä aikoja!
Nykyään kukaan ei edes hymähdä, jos viihdetähdestä leivotaan poliittinen johtaja. Ukrainan sankaripresidentti Volodymyr Zelenskyi nousi maansa johtoon näyteltyään sitä ennen tv-sarjassa maansa presidenttiä.
Islannissa kansa valitsi koomikko Jón Gnarrin pääkaupunkinsa Reykjavikin pormestariksi vuonna 2010.
Ronald Reaganistakin tuli merkittävä maailmanhistorian hahmo presidenttinä, joka vauhditti kylmän sodan päättymistä. Hänen jalanjäljissään Amerikassa ovat astelleet poliittisiin johtotehtäviin muiden muassa elokuvatähdet Arnold Schwarzenegger ja Clint Eastwood.
Ja mitäpä muutakaan Donald Trump pohjimmiltaan on kuin esiintyvä julkimo.
Nyt ilmeisesti aletaan pestata poliitikkoja ammattilaisiksi showmaailman parrasvaloihin.
Huomiotalouden maailmassa viihteen ja politiikan rajapinta on ohentunut sitä mukaa, kun viestinnän teknologia on kehittynyt, sähköistynyt – ja ennen kaikkea kuvallistunut.
Uutta on oikeastaan vain se, että virta on alkanut kulkea toiseenkin suuntaan.
Enää ei pelkästään tavoitella viihteen tähtiä yhteiskunnallisiin johtotehtäviin. Nyt ilmeisesti aletaan pestata poliitikkoja ammattilaisiksi showmaailman parrasvaloihin. Taidattekin arvata, kenet nostan ilmiön tuoreeksi esimerkkitapaukseksi.
Keskiviikkona 27. syyskuuta päivätty uutinen kertoo, että Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd.) on kirjautunut managerointi- ja edustuspalveluja tarjoavan Range Media Partners -yhtiön asiakaslistalle.
Aiemmin hän oli jo allekirjoittanut sopimuksen toisen managerifirman kanssa ilmeisenä tarkoituksenaan tehdä hyviä sopimuksia puheiden pitämisestä. Samoin hän on pestautunut strategiseksi neuvonantajaksi Tony Blairin nimeä kantavaan instituuttiin konsultoidakseen eri maiden vallanpitäjiä.
Marin the megastarin uusi uraliike on mielenkiintoinen. Se ei vaikuta perinteiseltä poliitikon työltä. Elokuva- ja viihdemaailman amerikkalainen huippujulkaisu Variety kertoo tuoreeltaan, että Range pyrkii auttamaan suomalaispoliitikkoa hankkimaan ”mahdollisuuksia mediassa ja viihteessä mukaan lukien televisio-, elokuva,- audio- ja brändikumppanuudet”.
Tarkoittaako sanamuotoilu, että Tampereen kaupunginvaltuuston ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajuuksien kautta Suomen tärkeimmäksi poliittiseksi johtajaksi noussutta hallintotieteiden maisteria havitellaan Hollywood-tähdeksi – tai vähintään suoratoistopalvelujen sarjojen keulakuvaksi?
Se olisi paljon harvinaisempi siirto kuin lukuisien näyttelijöiden loikkaaminen politiikan puolelle – mutta ei aivan ennenkuulumaton uraliike.
Verrokkina tulee mieleen lähinnä Britannian entinen puolustusministeri Michael Portillo, joka nyttemmin tunnetaan matkailudokumenttien juontajana.
Voiko käydä niin, että jälkipolvet muistavat Marinin ensisijaisesti viihdejulkkiksena?
Marin oli jo poliitikkona kyvykäs esiintyjä ja tuotemarkkinoinnin edistäjä. Kamera rakastaa hänen kasvojaan, voisi viihdemaailman kliseetä käyttäen todeta.
Hän oli kuitenkin myös vakavasti otettava poliittinen johtaja. Hänen sinänsä verraten lyhyelle valtakaudelleen osuivat koronakriisin hallinta ja Natoon liittyminen, jonka laukaisi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Ilmastonmuutoksellekin edes yritettiin tehdä jotain.
Voiko käydä niin, että jälkipolvet muistavat hänet kaiken sen jälkeen ensisijaisesti viihdejulkkiksena?
Toivottavasti ei. Sanna Marinille toivoisi jotain parempaa, kuin että hänestä tulee symboli ajalle, jolloin päätöksenteko ja ajanviete lopullisesti soseutettiin osaksi yhtä ja samaa globaalia julkisuusmössöä.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka valmistelee työparin kanssa teosta politiikan pinnallistumisesta.
Voit keskustella kolumnista 6.10. kello 23.00 asti.