Kainuun aluehallitus valitsi ateria- ja puhtaanapitopalvelujen tuottajat

Ateria- ja puhtauspalveluissa uusille palveluntuottajille siirtyvä henkilöstö katsotaan liikkeenluovutuksessa ns. vanhoiksi työntekijöiksi. Sopimuskaudet alkavat ensi vuoden helmikuun alusta.

-
  • Tiia Korhonen

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus on valinnut ateria- ja puhtaanapitopalvelujen tuottajat.

Hyvinvointialueen sekä Hyrynsalmen, Kuhmon ja Ristijärven ateria- ja puhtauspalvelujen tuottajaksi valittiin kilpailutuksessa edullisimman tarjouksen tehnyt SOL Palvelut Oy:n ja Vireko Oy:n muodostama ryhmittymä.

Ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskausi on viisi vuotta, jonka lisäksi on mahdollisuus kahden optiovuoden käyttämiseen. Sopimuksen arvo on hyvinvointialueen osalta 9,8 miljoonaa euroa vuodessa. Kilpailutukseen osallistuvat kunnat laativat osaltaan oman hankintapäätöksensä tämän mukaisesti.

Hyvinvointialueen kotiin vietävien aterioiden kilpailutuksen voitti Compass Group Oy. Sopimuksen arvo on 2 miljoonaa euroa vuodessa, ja sopimuskausi on kolme vuotta sisältäen mahdolliset optiovuodet. Ateriapalveluissa siirrytään kahdesti viikossa toimitettaviin kylmäkuljetusannoksiin, joissa asiakkailla on valittavana kolme päivittäistä ateriavaihtoehtoa.

– Olemme varsin tyytyväisiä lopputulokseen. Kilpailutukseen osallistui alan merkittäviä toimijoita ja kustannukset asettuivat kokonaisuudessaan tavoitteemme mukaisiksi, toteaa hallinnon ja tukipalveluiden toimialajohtaja Timo Halonen hyvinvointialueen tiedotteessa.

Halosen mukaan ateria- ja puhtauspalveluissa uusille palveluntuottajille siirtyvä henkilöstö katsotaan liikkeenluovutuksessa ns. vanhoiksi työntekijöiksi. Sopimuskaudet alkavat ensi vuoden helmikuun alusta.

Kilpailutukseen ei sisältynyt investointia Kainuun keskussairaalan ravintokeskuksen uudistamiseksi, josta hyvinvointialue tekee erilliset päätökset myöhemmin.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.