Etelä-Karjalassa kaatumisiin ja putoamisiin liittyvien hoitojaksojen määrä on kääntynyt laskuun yli 65 vuotta täyttäneillä.
Laskua edelsi kuuden vuoden mittainen tapausten kasvutrendi, jonka johdosta Etelä-Karjala oli kärkisijoilla Suomen kaatumistilastoissa.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen projektipäällikkö Sari Hokkanen kertoo tiedotteessa, että tilastojen valossa hoitojaksot ovat vähentyneet vuodesta 2022 alkaen. Tänä vuonna myös lonkkamurtumat ovat laskussa.
Maakunta havahtui tilastoihin
Sari Hokkasen mukaan hälyttäviin kaatumistilastoihin havahduttiin vuonna 2021. Silloin käynnistyi maakunnan yhteisen toimintamallin suunnittelu ja valmistelu.
Tämän työn kautta alueen ikääntyneitä ja muita toimijoita osallistettiin kaatumisen ehkäisyyn muun muassa työpajojen ja ikäihmisten vaikuttamispäivien kautta.
Pysytään pystyssä -liikuntaryhmät toimivat nykyään hyvinvointialueen kaikissa kunnissa. Ryhmät on suunnattu erityisesti kaatumisriskissä oleville ikääntyneille.
– Tavoitteemme on eteläkarjalaisten lonkkamurtumien sekä yli 65-vuotiaiden kaatumisiin ja putoamisiin liittyvien hoitojaksojen määrien väheneminen jatkossakin, toteaa Hokkanen.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen lappeenranta@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.