Sijaisvanhemmille on kysyntää Pohjanmaalla

Sijaisvanhempien valmennus on alkamassa syksyllä. Puoli vuotta kestävässä valmennuksessa käydään läpi mitä sijaisvanhemmuus on.

Lapsi leikkii leluilla lattialla.
Kuva: Sami Takkinen / Yle
  • Ulla Kuivasmäki

Sijausvanhempien valmennus alkaa Pohjanmaalla loka-marraskuun vaihteessa. Suomenkieliseen valmennukseen on jo ilmoittautunut perheitä, mutta mukaan mahtuu vielä.

Valmennus kestää puoli vuotta ja sen aikana käydään läpi mitä sijaisvanhemmuus on.

Etsinnässä on ihan tavallisia perheitä, joilla on mahdollisuus auttaa lapsia. Perheeltä odotetaan, että heillä on valmiudet ottaa lapsi vastaan.

– Valmennuksessa käydään näitä edellytyksiä läpi, jotta perhe pystyy sitoutumaan lapseen sekä tuomaan ennakoidun ja jatkuvan arjen tämän elämään. Perhehoitaja elää omaa perhe-elämää ja lapsi on osa sitä arkea, sanoo Pohjanmaan hyvinvointialueen perhehoidon johtaja Jouni Riitijoki.

Perhehoito on ensisijainen vaihtoehto silloin, kun lapsi joudutaan sijoittamaan kodin ulkopuolelle. Pohjanmaalla on valtakunnallisesti katsoen hyvä tilanne sijaishuollossa.

– Meillä on noin puoli prosenttia ikäryhmästä sijaishuollossa mikä on valtakunnallisesti matala osuus. Mutta kyllä meillä on jatkuvaa tarvetta perhehoidolle. Perhehoito on ensisijainen sijoitusmuoto kun sijoitukseen joudutaan lähtemään. Nuorimmat lapset on pystytty sijoittamaan perhehoitoon, kertoo Pohjanmaan hyvinvointialueen perhehoidon johtaja Jouni Riitijoki.

Pohjanmaalla on tehty usean vuoden työtä perhehoidon kehittämiseen ja sijaisvanhempien tukemiseen.

Tällä hetkellä sijaisvanhempien tukena työskentelee oma tiimi, jossa on niin ohjaajia, sosiaalityöntekijöitä kuin kehityspsykologian asiantuntija. Lastensuojelun Lapsen asiasta vastaava sosiaalityöntekijä on lapsen työntekijä ja tärkeä tuki myös perhehoitajille.

Edit. 3.10. klo 18.11. Korjattu Jouni Riitijoen titteli.