Räppäri Brädi muutti perheensä kanssa hänelle rakkaaseen lähiöön Lahdessa – haluaa, että omat lapsetkin antavat ”luovuuden rallattaa”

Mukkulan lähiöllä on maine rauhattomana ja turvattomana alueena. Kari ”Brädi” Härköselle se oli tavallisten ihmisten turvallinen naapurusto, johon oli helppo muuttaa takaisin aikuisiällä oman perheensä kanssa.

Muusikko Kari Härkönen eli Brädi.
Rap-muusikko Kari ”Brädi” Härkönen syntyi ja kasvoi Lahden Mukkulassa. Hän muutti sinne takaisin perheineen aikuisiällä. Kuva: Janne Nykänen
  • Mika Moksu

Kari ”Brädi” Härkönen seisoo lapsuuskotinsa pihamaalla. Paikassa, jossa on taloyhtiön oma, talkoilla hoidettu urheilukenttä. Lapsesta asti urheilulliselle Härköselle kenttä oli tärkeä keskipiste vapaa-ajalla. Nyt kenttä kasvaa nurmea ja sieniä.

– Eikö täällä pelata enää? hän ihmettelee.

Pihapiiri tuli tutuksi. Härkönen asui samassa taloyhtiössä vauvasta lukioikäiseksi. Hän kävi myös koulunsa Mukkulan koulussa.

– Meitä samanikäisiä lapsia oli paljon, ja muutamia vanhempiakin. Yhdessä saatiin hyvät pelit ja leikit, hurjia seikkailuita lähimetsässä. Vuoropäivinä leikittiin NHL-kiekkoilijoita ja Taru sormusten herrasta -seikkkailuita, hän maalailee.

Mukkula on Brädin mukaan mainettaan parempi lähiö. Kävimme kolmessa hänelle tärkeässä paikassa Mukkulassa. Video: Mika Moksu ja Janne Nykänen / Yle

Elämän kirjo ostarilla

Mukkulan, kuten monen muunkin lähiön maine on sanalla sanoen huono. Ostoskeskuksen tuhoutuminen palossa, rikollispomon surmaaminen kauppakeskuksen luona, vuokratalojen järjestyshäiriöt olivat asioita, jotka kantautuivat myös myös nuoren Härkösen korviin.

– Kauppakeskuksen viereiset kerrostalot tunnettiin puttitaloina. Sieltä saattoi lennellä televisioita parvekkeelta alas pihalle. Ja kyllä meitä varoiteltiin liikkumasta ostarilla omin päin.

Ostari oli kuitenkin myös asuinalueen keskus. Siellä sijaitsi muun muassa urheiluvälinekauppa, joka oli nuorelle urheilevalle Härköselle tärkeä.

– Sellainenhan on nykymaailmassa aivan poikkeuksellista, kun kaikki urheilukaupat ovat valtavia megamarketteja, hän huokaa.

Härkönen korostaa, että asuinalueensa hurjasta maineesta huolimatta siellä ei tarvinnut pelätä. Esimerkiksi humalaisten ihmisten kohtaamiset herätttivät lähinnä kiinnostusta siitä, miksi ihminen on ”huonovointinen”. Elämä Mukkulassa opetti sen, erilaiset ihmiset mahtuvat hyvin pieneenkin lähiöön. Se ajatus on kantava arvo edelleen.

– Varmasti sellaisen arvon olen omaksunut, että kaikkien kanssa koetetaan tulla toimeen ja tullaan toimeen. Jeesataan toisia, voi mennä vaikka naapurin tädiltä lainaamaan jauhoja, hän sanoo.

Mukkulan mullilla jalat maassa

Härkönen sanoo, että lapsuudessa omaksutut ja koetut asiat heijastuvat myös hänen työhönsä muusikkona. Niistä on kiteytynyt lyriikanpätkä myös hänen hittiinsä, biisiin nimeltä Kotona. Biisissä Härkönen räppää ”vaik kasvo Mukkulan mullista kukkulan kuningas, ei tullukaan kundista mulkkua julkkista.”

– Se mitä Mukkula on minulle antanut, on tehnyt minusta artistina aikamoisen kansanmiehen, Härkönen sanoo.

Muusikon uralle Mukkulalla on myös iso merkitys. Suurin syy on vuosituhannen alkupuolella Mukkulassa, Vesijärven rannalla järjestetty Summer Up -festivaali, joka oli keskittynyt rap-musiikkiin.

Härkönen sanoo, että oli sykähdyttävää nähdä valtava yleisömassa samassa rinteessä, jossa itse oli lapsena leikkinyt ja lasketellut pulkalla. Urheilumies vertaa kotikulmilla esiintymistä kotiotteluun koripallossa.

– Minulla oli valtavan hieno vastaanotto täällä Summer Upissa. Olen aina latautunut keikkoihin Lahdessa poikkeuksellisen rajusti, olen paljon hermostuneempi ja haluan tehdä mahdollisimman hyvän shown.

– Summer Upissa oli mahtavaa nähdä, miten suurella intensiteetillä meitä kotimaisia artisteja seurattiin. Ajattelimme, että eihän tänne mitään jenkkejä edes tarvittaisi esiintymään.

Rap-artisti Brädi.
Brädi sanoo, että koti juurilla on tärkeä paikka. Työ vie miestä keikkamatkoille ympäri maata, joten kiinnekohta on tärkeä. Lapsuudenkodin pihasta löytyy edelleen paikka rauhoittumiseen. Kuva: Janne Nykänen

Paluu juurille

Nyt, nelikymppisenä Härkönen on palannut asumaan Mukkulaan. Rivitaloelämä perheen kanssa on kiireistä lapsiperheen arkea. Hän sanoo, että perhe ei etsinyt aktiivisesti kotia juuri Mukkulasta, mutta kun sopiva asunto tuli vastaan, oli helppo tehdä päätös muuttamisesta.

Kolmen lapsen isä kasvattaa jälkikasvuaan pahamaineisessa lähiössä samalla turvallisuudentunteella, joka väritti hänen omaa lapsuuttaan.

– Toivon että omat lapseni saisivat ottaa Mukkulasta irti ne samat asiat, joista itse nautin. Leikkisivät samoissa metsissä joissa itse leikin, ottaisivat lapsuudesta kaiken irti ja antaisivat luovuuden rallattaa, Härkönen listaa.

Härkönen painottaa, että hänelle juuret Mukkulassa ovat vahva perusta elämälle. Edelleen kiireisen aikuisenkin taival vie silloin tällöin lapsuuskodin pihapiiriin.

– Se on paikka, jossa on hyvä poiketa hiljentymään ja miettimään. Maadoittumaan, hän sanoo.

Pahamaineinen Mukkula on räppäri Brädin rakas ja turvallinen koti
Kiersimme Brädin kanssa Mukkulassa hänelle merkityksellisiä paikkoja. Monet asiat rosoisessa lähiössä kasvamisesta näkyvät edelleen hänen elämässään.

Voit keskustella aiheesta 7.10. kello 23:een asti.