Eduskunta tyrmää EU:n ehdotuksen silakan kalastuksen kieltämisestä: ”Suhteeton ja kohtuuton”

Suuren valiokunnan oppositiojäsenet vaativat kuitenkin tiukempia rajoituksia lohen kalastukselle. Puolueiden mukaan hallituksen kanta asettaa lohen vaelluskannan ”kestämättömän ekologisen paineen alle”.

Silakan pyytämisestä on käyty tiukkaa keskustelua. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto kommentoi Suomen linjaa valiokunnan kokouksen jälkeen.
  • Päivi Lakka

EU-asioista vastaava suuri valiokunta tyrmää tuoreessa mietinnössään EU-komission ehdotuksen silakan kohdennetun kalastuksen kieltämiseksi. Valiokunta muodostaa koko eduskunnan kannan asiaan.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) kuvailee EU-komission esitystä kohtuuttomaksi ja suhteettomaksi.

– Tällä pyritään turvaamaan silakkakannat myös tulevaisuudessa, mutta niin, että kalastuselinkeino voisi jatkua, Autto sanoo.

EU-komissio ehdotti elokuun lopussa, ettei silakkaa pitäisi kalastaa lainkaan ensi vuonna Suomen lähivesillä. Esitystä perustellaan Perämeren ja Pohjanlahden silakkakantojen supistumisella sekä silakoiden pienellä yksilökoolla.

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan Pohjanlahden silakkaa tulee käyttää harkiten ja Itämeren pääaltaalta troolattua silakkaa on vältettävä kokonaan.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan Suomi ajaa EU-komission esitykseen muutoksia. Kalastuskiintiöt päätetään EU:n ministerineuvostossa 23.–24. lokakuuta.

– Suomi on Itämeren tärkein kalastusvaltio ja EU-kumppanit varmasti herkällä korvalla kuuntelevat sitä, mitä Suomi ehdottaa, Autto uskoo.

Lapin kokoomuksen eduskuntaehdokas Heikki Autto.
Suuren valiokunnan puheenjohtajan Heikki Auton mukaan komission ehdotus silakan pyynnin kieltämiseksi on kohtuuton. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Myös eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta sekä ympäristövaliokunta pitävät komission ehdotusta suhteettomana ja näkevät sen olevan ristiriidassa tieteellisten ohjeiden kanssa.

Valiokuntien mukaan komission ehdotus ei ota riittävällä tavalla huomioon kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) tieteellistä neuvoa, jonka mukaan silakan kalastusta voitaisiin jatkaa rajoitetusti sekä Pohjanlahdella että Itämeren pääaltaalla.

– Komission esitys poikkeaa vakiintuneesta käytännöstä ja oikeudellisesta tulkinnasta ja se voidaan katsoa suhteettomaksi, vaikkakin heikentyneellä silakkakannalla on todennäköisesti yhteys myös romahtaneeseen lohikantaan silakan ollessa myös lohen ravintoa, Autto sanoo.

Valiokunnat painottavat myös sitä, että silakka on merialueen ja suomalaisen kalastuselinkeinon taloudellisesti merkittävin kalalaji. Ehdotuksen toteutuminen aiheuttaisi merkittäviä taloudellisia menetyksiä kalastajille, jotka ovat ottaneet tiedon esityksestä vastaan tyrmistyneinä.

Lohen kalastuskiintiöstä erimielisyyttä

EU-komissio on esittänyt myös lohenkalastuksen kieltämistä kokonaan useilla Suomen eteläisillä merialueilla. Suuri valiokunta pitää myös tätä esitystä ristiriitaisena ICESin tieteellisen neuvon kanssa.

Suuren valiokunnan saama selvityksen mukaan valtioneuvosto hakee neuvottelutulosta, jossa mahdollisuus lohen kalastamiseen voisi jatkua alueellisin rajoituksin neljän merimailin sisäpuolisella rannikkoalueella pohjoisella Itämerellä, Ahvenanmerellä, Saaristomerellä ja Pohjanlahdella.

Auton mukaan alueellisesti kohdennetut toimet merikalastuksen rajoittamiseksi ovat järkevin keino lohikantojen suojelemiseksi.

– Myös kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICESin tieteellinen neuvo edellyttää Suomelta näitä toimia ja tämä vaatii nyt hallitukselta päättäväistä toimeen tarttumista, Autto sanoo.

Valiokunta edellyttää maa- ja metsätalousministeriöltä toimenpiteitä, jotta lohen tulevan kesän kutunousu turvataan.

Lohen osalta valiokunnassa jouduttiin järjestämään äänestys, jossa äänet jakautuivat lopulta hallitus- ja oppositiorintamien mukaisesti.

Suuren valiokunnan oppositiojäsenet jättivät mietintöön eriävän mielipiteensä, jossa vaadittiin lohen osalta tiukempaa kalastuskiintiötä. Oppositio- ja hallitusjäsenten välillä oli erimielisyyttä etenkin ICESin tieteellisen neuvon tulkinnasta.

Oppositioedustajien mukaan ICES suosittelee ensi vuodelle lohenkalastuksen rajoittamista Saaristomerellä, Selkämerellä ja Ahvenanmerellä.

– Valtioneuvoston ehdotus lohenkalastuksen rajoittamiseksi ei ole tieteellisesti kestävä ja asettaa lohen vaelluskannan kestämättömän ekologisen paineen alle, eriävässä mielipiteessä todetaan.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta huomiseen 6.10 kello 23 asti.

Juttua täydennetty kauttaaltaan kello 15:36