Mustiin pukeutunut Rasmus Arikka, 29, vaihtaa tuolissa asentoa. Hän heittää säären toisen yli ja istuu jalat ristissä. Se on ehkä merkki.
– Joku voi sanoa, että vain homot istuvat jalat ristissä.
Arikka on tarkkaillut itseään lähes aina, ja nytkin hän todennäköisesti miettii, millaisen kuvan hän itsestään antaa. Ettei vaikutelma ole mitenkään naismainen. Että puhe on rauhallista ja ääni tulee matalalta. Ettei hän vain elehdi niin, että jonkun mielessä välähtää ajatus homosta.
Arikka viimeistelee parhaillaan Taideyliopiston teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen opintoja. Hänestä tulee kirjoittamisen ammattilainen.
Helsinkiin asettunut teatterin tekijä sai viime keväänä kiitosta esikoisromaanillaan, joka käsittelee seksuaalisuutta ja sisäistettyä homofobiaa. Homoromaani (Tammi, 2023) on suoraa ja kaunistelematonta kerrontaa rakkauden etsimisestä homoseksuaalina. Häpeä seuraa päähenkilön matkassa.
Arikka toteaa, että kyse on fiktiosta, vaikka päähenkilö on Helsinkiin muuttanut taloustieteen opiskelija, mikä muistuttaa kirjailijan omaa polkua.
Oikikseen, lääkikseen vai kauppikseen?
Arikka kasvoi Turussa ”tosi tavanomaisessa, keskiluokkaisessa perheessä”. Isä on lääkäri ja äiti terveydenhoitaja. Perheessä oli klassiset ammatit ja stereotyyppiset sukupuoliroolit.
Arikka kokee kasvaneensa tavanomaista suuremmassa perheessä, sillä hänellä on kolme sisarusta, kaksi isosiskoa ja pikkuveli.
Arikka tunsi olevansa jo pienenä erilainen poika kuin muut. Hän ei ollut kiinnostunut urheilusta tai tietokonepeleistä. Arikka oli perusnörtti, joka piti lukemisesta. Hän keräsi postimerkkejä ja kolikkoja.
Koulu sujui hyvin, ja Arikka kävi Klassikon koulua Turussa. Hän oli latinalinjalla.
– Olisin halunnut olla tosi hyvä jossain, mutta en ollut se nero.
Arikalla ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä hän alkaisi tehdä lukion jälkeen. Koulukaverit haaveilivat opinnoista ”kauppiksessa, oikiksessa tai lääkiksessä”, ja se vaikutti myös Arikkaan.
– Ajattelin, että hitto, minullakin täytyy olla tällainen hyvä koulutus, jotta pärjään.
Nuori mies päätyi armeijan jälkeen Vaasan yliopistoon lukemaan kauppatieteitä, mutta mielessä oli käynyt myös ”puolivitsinä” taideala. Se tuntui silloin kaukaiselta.
Arikka halusi ennen kaikkea pois kotikulmilta.
– Muistan ajatelleeni jo pienempänä, ettei elämä voi olla tässä. Että voin olla jossain muualla oma itseni ja toteuttaa niitä asioita, joita haluan.
Vaasassa Arikka innostui teatterista, ja se vei mennessään. Hän on kuitenkin huomannut joutuneensa näyttelemään lavan ulkopuolellakin.
”En osaa vieläkään puhua aina rehellisesti”
Homoseksuaalisuuteen liittyy erikoinen piirre. Moni homo on opetellut esittämään heteroa liittyäkseen ”heteromiesten joukkoon”.
Homoseksuaali näyttelijä Anssi Niemi teki siitä näytelmän Straight Acting, jossa Arikka oli dramaturgina. Viime keväänä Viirus-teatterissa kantaesityksensä saanut teos sai ylistäviä arvioita. Näytelmässä Niemi toteaa, että hetero on ensimmäinen rooli, jonka mies yrittää elämässä oppia.
Arikka kertoo, että myös hän on opetellut esittämään heteromiestä.
– Olen miettinyt elämäni aikana monet asiat sen kautta, että olisin mahdollisimman vähän homo tai tyttömäinen mies, mitä se ikinä tarkoittaakaan.
Rooli on vaikeuttanut toden puhumista.
– En ole osannut, enkä ehkä vieläkään osaa aina puhua rehellisesti esimerkiksi siitä, mitkä elokuvat tai millainen musiikki minua kiinnostavat.
Heteron rooli meni usein läpi.
– Ja joskus ei ollenkaan.
Arikka panee yhä helposti heterovaihteen päälle tilanteissa, joissa ihmiset eivät ole entuudestaan tuttuja. Se voi olla vaikka työhaastattelu.
– Sellainen stereotyyppinen maskuliinisuus tekee meistä luotettavan oloisia, Arikka pohtii.
Hän uskoo, että seksuaalinen suuntautuminen saattaa vieläkin herättää joissain negatiivisia tunteita. Se vaikuttaa homoseksuaalin identiteettiin.
– Annan yhä itsestäni useammin heterokuvan kuin että olisin oma itseni. Se on minulle niin tuttu rooli. Sitä on harjoiteltu vuosia.
Arikka kokee, että homoseksuaali lähtee tilanteisiin altavastaajana. Tunne on iskostunut päähän jo koulussa, jossa Arikkaa homoteltiin. Homoksi tai hintiksi haukkuminen on Arikan mukaan ”pahinta, mitä miehelle voi sanoa”.
– Olet silloin jollain lailla alempana kuin muut.
Heteron esittäminen on sekin raskasta, jos ei ole hetero.
– Se on tavallaan niin surullista. Ihminen käyttää aikaansa siihen, että haluaa mennä heteromiehestä.
Poikien välinen suhde
Arikan esikoisromaani käsittelee homoseksuaalisuuteen liittyvän häpeän lisäksi lasten seksuaalisuutta. Seksuaalisuus on osa lapsuutta.
Arikka puhuu siitä, miten moni lapsi kokee myös epämiellyttäviä asioita, jotka liittyvät omaan seksuaalisuuteen.
– Meillä ei ole kuitenkaan mitään keinoa puhua niistä kenenkään kanssa, koska lapsen seksuaalisuudesta ei puhuta. Ei puhuttu ainakaan minun lapsuudessani.
Arikka uskoo, että vanhemmat elävät siinä illuusiossa, että he tietävät, mitä lapset leikeissään puuhailevat.
– Leikit voivat olla aika rajujakin. Kaikki mikä liittyy koulukiusaamiseen, seksuaalisuuteen ja seksiin. Ne kaikki tapahtuvat päivittäin kaikkialla maailmassa.
Arikka puhuu omista kokemuksistaan nuorena. Kenelle poika voi kertoa ihastuksestaan, jos kohde ei olekaan luokan tyttö vaan poika.
– Silloin siitä on vielä vaikeampi puhua, koska ei ole mitään mallia.
Arikka viittaa Homoromaaniin. Siinä kahden pojan välinen kiintymys johtaa seksiin ja myöhemmin tilanteeseen, jossa toinen pojista haaveilee seurustelemisesta. Suhde ei koskaan täyty, koska siihen liittyy niin paljon häpeää.
– Olen käsitellyt romaanissa sitä tunnetta, mitä ihastuminen tai seksuaalinen vietti aiheuttaa, kun tajuaa, että asia on jotenkin väärin.
– Se synnyttää sen hirveän häpeän. Tunnistin sen itsessäni jo lapsena.
Arikka vertaa nuorta homomiestä teiniin. Homomies joutuu opettelemaan romanttisessa suhteessa olemista vasta parikymppisenä, koska teinien välistä homorakkautta ei ole olemassa koulun käytävillä. Toisin kuin heteroilla.
– Se tuntuu niin absurdilta ja kaukaiselta. Teininä ei kehtaa sanoa, että haaveilee kulkevansa käsi kädessä pojan kanssa.
Kipuilen yhä homoseksuaalisuuden kanssa
Homoromaanin kirjoittanut Arikka painii yhä seksuaalisuutensa kanssa.
Vaikka homoseksuaalisuus on osa Arikan identiteettiä, se aiheuttaa hänelle yhä päänvaivaa.
– Olen kipuillut homoseksuaalisuuteni kanssa tosi pitkään ja kipuilen varmasti edelleen.
Kipuilu liittyy myös Arikan työhön, taiteen tekemiseen. Arikka miettii, leimautuuko hän töittensä vuoksi homokirjoittajaksi.
– Pelkään, että minut nähdään vain niiden kautta, eikä esimerkiksi dramaturgina tai kirjailijana. Olen homokirjailija tai homodramaturgi, Arikka veistelee.
Heterot eivät saa etuliitettä.
– Veikkaan, etten joutuisi käymään läpi tätä kelaa, jos olisin hetero.
Alati mukana lukeva häpeä juontaa juurensa lapsuuteen.
– Olen hävennyt omaa seksuaalisuuttani jo ennen kuin edes tiesin, että häpesin sitä.
Arikka viihtyi pienenä tyttöjen seurassa. Hän tajusi jo varhain, ettei se ole ”oikein”.
– Miesten täytyy olla kavereita keskenään, samoin naisten, ja sitten miehet ja naiset pariutuvat.
Homoromaanin kirjoittaja näkee seksuaalisuudessaan myös voiman.
– Uskon, että homoseksuaalisuus on työntänyt minua eteenpäin ja pitänyt uteliaana. En ole voinut ottaa tiettyjä asioita annettuina tai itsestäänselvyyksinä.
Seksuaalisuuteen liittyvä häpeä ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Arikka miettii todennäköisesti nytkin, näkyykö hänen seksuaalisuutensa muille.