Ylipainoisten lasten määrä laski hieman – maaseudulla ylipaino on kaupunkia yleisempää

THL:n tilaston mukaan lasten ylipainon yleistyminen näyttäisi tasaantuneen viime vuosina.

18–29-vuotiaista aikuisista vähintään ylipainoisia on naisista 35 prosenttia ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia.
THL:n mukaan ylipaino oli yleisempää kouluikäisillä kuin alle kouluikäisillä. Ylipaino oli pojilla kaikissa ikäryhmissä yleisempää kuin tytöillä. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • STT

Ylipainon yleistyminen nuorilla ja lapsilla näyttäisi pysähtyneen vuonna 2020 ja jopa kääntyneen hieman laskusuuntaan vuosien 2021 ja 2022 välillä. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastosta.

Tästä huolimatta ylipaino on THL:n mukaan lapsilla ja nuorilla yhä yleistä.

– Lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden esiintyvyydessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Näyttää, että se on tasaantunut ja joissakin ikäryhmissä jopa pienentynyt edellisvuodesta, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Päivi Mäki.

Ylipainoisten lasten osuus laski prosentilla

Viime vuonna 2–16-vuotiaista pojista runsaalla neljänneksellä ja tytöistä vajaalla viidenneksellä oli ylipainoa tai lihavuutta. Sekä poikien että tyttöjen osalta ylipainoisten lasten osuus oli viime vuonna prosenttiyksikön pienempi kuin toissa vuonna.

Nyt julkaistussa tilastossa on myös tietoja aiempaa useammasta kunnasta ja useammalta hyvinvointialueelta, mikä voi THL:n mukaan vaikuttaa jonkin verran tuloksiin.

THL:n mukaan ylipaino oli yleisempää kouluikäisillä kuin alle kouluikäisillä. Ylipaino oli pojilla kaikissa ikäryhmissä yleisempää kuin tytöillä.

– Sukupuolten välistä eroa selittävät monet asiat, kuten erot liikunta- ja ruokatottumuksissa sekä kehonkoostumuksessa, Mäki luettelee.

Pitkien etäisyyksien alueilla ylipaino yleisempää

Alueelliset erot lasten ylipainon yleisyydessä ovat THL:n mukaan huomattavat. Yleisintä ylipaino oli pojilla ja tytöillä Satakunnan hyvinvointialueella ja harvinaisinta Helsingissä. Vertailusta puuttuivat kuuden hyvinvointialueen tiedot.

Mäen mukaan myös niin lasten kuin aikuisten terveystutkimusten mukaan kaupunkimaisilla alueilla ylipaino on vähäisempää kuin maaseutumaisilla alueilla. Tämä selittyy muun muassa sillä, että pitkien etäisyyksien alueilla joudutaan kulkemaan enemmän autolla ja luontainen liikkuminen vähenee.

Mäen mukaan esimerkiksi aluesuunnittelussa tulisi huomioida keinoja, joilla helpottaa lasten ja lapsiperheiden terveyttä edistäviä valintoja.

– Kuinka helppoa lasten on liikkua pyörällä tai jalan kouluun tai harrastuksiin? Miten helppoa liikkuminen on eri vuodenaikoina, ovatko valaistukset kunnossa, onko kävely- ja pyöräilyteitä, entä turvallisia teiden ylityksiä ja alituksia?

Mäen mukaan aluesuunnittelussa voitaisiin myös huomioida pikaruokapaikkojen ja kioskien sijoittelu – ovatko ne esimerkiksi koulun lähellä kilpailemassa koululounaan kanssa.

– Onko lähipalveluita, joihin lapset ja lapsiperheet voivat kulkea jalan vai onko kaikki ruokakaupat keskitetty isoihin marketteihin, joihin on pakko kulkea autolla? Mäki jatkaa.

THL:n ylläpitämä tilasto perustuu noin 470 000 lapsen ja nuoren lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa viime vuonna mitattuihin pituus- ja painotietoihin. Tiedot kattavat 54 prosenttia 2–16-vuotiaista koko maan lapsista ja nuorista.

Voit keskustella aiheesta 7.10. kello 23:een saakka.