Israelin pohjoispuolella sijaitsevassa Libanonissa on tällä hetkellä noin 200 suomalaisrauhanturvaajaa, jotka toimivat alueella libanonilais- ja ranskalaissotilaiden kanssa.
YK:n alainen Libanonin UNIFIL-rauhanturvatehtävä kertoo X-viestipalvelussa, että rauhanturvaajat havaitsivat aamulla raketti-iskuja Kaakkois-Libanonista kohti Israelin miehittämää Kafr Couban aluetta. Israel vastasi iskuihin tykistöllä.
UNIFIL sanoo, että rauhanturvajoukot ovat yhteyksissä molempiin osapuoliin ja pyrkivät säilyttämään tilanteen vakaana ja välttämään tilanteen eskaloitumista.
UNIFILin mukaan henkilöstö pysyy asemissaan ja jatkaa töitään. Osa henkilöstöstä on siirtynyt suojaan turvallisuuden takaamiseksi.
Maavoimat kertoo X-viestipalvelussa, että Libanonissa palvelevat suomalaiset ovat kunnossa ja jatkavat tehtävänsä toteuttamista.
Libanonissa toimiva suomalaiskomentaja vahvistaa asian
Näin kertoo myös SKJL:n (Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa) komentaja, everstiluutnantti Markku Puustinen Libanonista sähköpostin välityksellä.
– Kaikki suomalaiset rauhanturvaajat ovat kunnossa ja jatkavat omissa tehtävissään. Suomalaiset ja ranskalaiset rauhanturvaajat jatkavat partiotehtävien suorittamista eri puolilla Etelä-Libanonia, myös sinisellä linjalla.
UNIFIL-operaation keskeisimmät tehtävät ovat Libanonin ja Israelin välisen sinisen linjan valvonta, Libanonin asevoimien ja muiden viranomaisten tukeminen sekä paikallisväestön avustaminen.
Puustisen mukaan UNIFIL seuraa tilanteen kehittymistä tiiviisti ja pyrkii estämään eskalaation kärjistymisen.
– Etelä-Libanonin turvallisuustilanne on herkkä, ja nopeat muutokset ovat mahdollisia. Emme tässä vaiheessa spekuloi, miten tilanne tulee kehittymään.
Libanonista ammuttu raketteja Israeliin
Israelin armeija kertoi sunnuntaiaamuna, että Libanonista on ammuttu kranaatinheittimillä kohti Israelia. Israeliin on ammuttu myös raketteja.
Iskut on ottanut omiin nimiinsä Libanonissa toimiva Hizbollah-järjestö. Se on poliittinen ja sotilaallinen toimija, joka on Israelin pitkäaikainen vastustaja.
Hizbollahilla on käytössään suhteellisen mittavat asevoimat, ottaen huomioon, että kyseessä ei ole valtiollinen toimija.
Hizbollah laukaisi sunnuntaiaamuna Israelin pohjoisosiin raketteja ja kranaatteja, joihin Israel vastasi tykistötulella ja drooni-iskulla. Israelin panssarivaunut ovat liikkuneet sunnuntaina Libanonin-vastaisella rajalla.
Libanonilainen turvallisuuslähde sanoo uutistoimisto Reutersille, että myös Libanonin asevoimat on lisännyt joukkojaan raja-alueella.
Rauhanturvaajia Libanonissa 70-luvulta lähtien
UNIFIL on Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatio Libanonissa. Se on pyrkinyt parantamaan turvallisuustilannetta maassa vuodesta 1978 lähtien.
Suomalaiset rauhanturvaajat ovat osallistuneet Libanonissa toimivaan UNIFIL-operaatioon viidellä vuosikymmenellä vuosina 1982–2001, 2006–2007 ja vuodesta 2012 lähtien.
UNIFIL-operaatio muun muassa valvoo Libanonin ja Israelin raja-aluetta, tukee Libanonin asevoimia, auttaa maan väestöä sekä auttaa humanitaarisen avun toimittamisessa. Suomalaiset osallistuvat muun muassa partiointiin sekä vartio- ja valmiustehtäviin.
Artikkelia muokattu 8.10.2023 kello 19.59. Lisätty everstiluutnantti Markku Puustisen kommentit.