Suomalaisista on tullut entistä enemmän popmusiikin kuuntelijoita kymmenessä vuodessa. Tämä selviää Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksesta.
Suomalaisten eniten pitämistä musiikkityyleistä suomenkielinen pop on noussut listan kärkipaikalle syrjäyttäen perinteisen rockin sekä metallin ja hardrockin.
Perinteinen rock oli musiikkimakututkimuksen kärjessä vielä vuonna 2015. Tänä vuonna yhä useampi ilmaisi pitävänsä eniten suomenkielisestä popmusiikista. Näin teki 24 prosenttia vastaajista.
Eniten suosiotaan on kasvattanut popahtavaksi laajentunut iskelmä, josta kertoo pitävänsä 20 prosenttia suomalaista. Kymmenen vuotta sitten iskelmä oli suosikki vain kymmenelle prosentille.
Listapoppia kuluttavat etenkin 13–25-vuotiaat, joista jopa 32 prosenttia kertoo kuuntelevansa listoilta löytyvää poppia. Tutkimuksen mukaan metallimusiikin tosifaneistakin 14 prosenttia havaitsee muutoksen itsessään.
– Nuorimmat suomalaiset löytävät vanhempia ikäryhmiä useammin uutta musiikkia tietokonepelien kautta, kuuntelevat naisartistien musiikkia, suosivat suomalaista sekä löytävät uusia artisteja kuunteluun menneiltä vuosikymmeniltä, sanoo johtava tutkija Kari Tervonen Omnicom Media Groupista.
Musiikinkuuntelu-tutkimukseen vastasi yli tuhat 13–75-vuotiasta, joista enemmistö painottui 13–18-vuotiaiden ikäryhmään.
Cha Cha Cha:sta tuli kertaheitolla ikivihreä
Musiikkimaku vaihtelee Suomen eri alueiden välillä. Listapoppi sekä metalli ja hard rock ovat suosituimpia muualla Suomessa kuin Uudellamaalla. Uusmaalaiset pitävät muuta Suomea enemmän klassisesta musiikista, englanninkielisestä listapopista ja r’n’b:stä sekä soulista.
Suomalaisten tärkein kanava tutustua uuteen musiikkiin vaihtelee ikäryhmittäin. Teini-ikäisille tärkeimpiä ovat Spotify ja TikTok. 36–45-vuotiaat suosivat Spotifya ja radiota sekä 66–75-vuotiaat pääosin radiota.
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksessa tutkittiin ensimmäistä kertaa 25 suomalaisen ikivihreän hitin tunnettuutta ja suosiota suomalaisten keskuudessa. Kaikenikäisten suomalaisten kolme parhaiten tunnetuinta kappaletta olivat Käärijän Cha Cha Cha (95 %), Dingon Autiotalo (93 %) ja Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen (92 %).
Ihmiset saivat valita suosikkinsa kestohittien listasta, joka oli koostettu Teoston ja Musiikkituottajien eniten tekijänoikeuskorvauksia ja listasijoituksia kerryttäneiden tilastojen perusteella.