Tubettaja ja striimaaja Jouko Kärkkäinen joutui epäillyn törkeän pahoinpitelyn yrityksen kohteeksi Kiuruvedellä syyskuun lopussa.
Poliisi pyysi keskiviikkona vihjeitä Kiuruvedellä tapahtuneeseen ”vakavaan rikokseen” liittyen. Kärkkäinen vahvistaa Ylelle olevansa poliisin kuvaileman rikoksen uhri.
Poliisi tutkii rikoksen tapahtumia nimikkeillä törkeän pahoinpitelyn yritys, törkeä kotirauhan rikkominen ja törkeä varkaus. Rikos on tapahtunut Kärkkäisen suoran nettistriimin aikana. Yle on nähnyt videon tapauksesta.
Kärkkäisellä on Pottukoira-nimisellä Youtube-kanavallaan yli 60 000 tilaajaa ja Instagramissa yli 35 000 seuraajaa. Rääväsuisessa sisällössään Kärkkäinen kuvaa elämäänsä avoimesti. Ylen haastattelussa vuonna 2014 Kärkkäinen sanoi, ettei toiminnasta tule mitään, jos hän alkaa miettimään, tuleeko joku tappamaan hänet.
Poliisi tai Kärkkäinen eivät kommentoi tapausta tarkemmin esitutkinnan aikana. Rikoskomisario Tiina Borgin mukaan poliisille on tullut joitain vihjeitä rikoksen mahdollisesta tekijästä. Poliisi selvittää vihjeiden hyötyä esitutkinnan kannalta. Borg sanoo, että tapauksesta kerrotaan enemmän, kun esitutkinnasta saadaan asiaan lisäselvyyttä.