Raahen seudulla pahin tulva sataan vuoteen – viikonlopun sateet pahentavat tilannetta

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa poikkeuksellisen raju tulva on työllistänyt pelastuslaitosta ja tulviva vesi on kastellut myös joitakin taloja. Vastaavaa vedennousua ei ole tapahtunut sataan vuoteen.

Pattijoen tulva on saartanut taloja ja kastellut myös rakennuksia. Myös teitä on jouduttu sulkemaan tulvaveden takia. Video: Timo Nykyri / Yle
  • Risto Degerman

Ympäristökeskuksen tulvakeskuksen vesitilannetta kuvaavassa karttapalvelussa kerrotaan, että vedenpinta Pattijoella oli perjantaina 7,35 metriä normaalin yläpuolella, kun tulvatilannetta kuvaavan asteikon yläraja on 6,66 metriä.

Kyse on siis poikkeuksellisen korkeasta tulvasta. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen vesienhoitoryhmän päällikkö Jukka Tuohinon mukaan kyse on miesmuistiin pahimmista tulvista.

Paikan päällä Raahessa tilanteeseen tutustunut Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Riku Eskelinen sanoo, että lopullinen selvyys tulvasta saadaan vasta myöhemmin, mutta jo nyt nähdään, että tulva on poikkeuksellisen harvinainen.

– Harvinaisuus selviää tietysti vasta myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa voidaan puhua siitä, että tässä on kyse harvinaisemmasta kuin kerran sadassa vuodessa toistuvasta tulvasta, sanoo Eskelinen.

Perjantain poutasää on helpottanut tulvatorjuntaa, mutta viikonvaihteeksi odotettavissa olevien sateiden pelätään pahentavan ja pitkittävän tilannetta entisestään. Ennusteiden mukaan lauantain ja maanantain välisenä aikana vettä voi sataa jopa 30 milliä.

Tekojärvestä pumpataan vettä patoseinämän yli

Terästehtaan tarpeisiin 1960-luvulla rakennettu tekojärviallas Raahen Haapajärvi on ääriään myöten täynnä. Sen vedenpintaa yritetään nyt laskea, jotta odotettavissa olevien sateiden vedet saadaan mahtumaan altaaseen. Muun muassa pelastuslaitoksen suurtehopumput imevät altaasta vettä eikä sinne enää päästetä Pattijoelta jokivettä.

Haapajärven tekoaltaan kuntoa seurataan jatkuvasti. Sen patoturvallisuus ei ole Eskelisen mukaan ollut vaarassa. Tilannetta seurataan ja padon reunojen läpi tihkuvia suotovesiä mitataan.

– Jos vedenpinta vielä jatkaa nousua niin Haapajärvessä on myös erityinen ylisyöksykynnys, jonka kautta vesi pääsee purkautumaan altaasta pois ennen kuin se muodostaa patoturvallisuusriskiä.

Ylisyöksykynnyksen kautta purkautuva vesikin aiheuttaa kuitenkin ongelmia padon alapuolelle, joten nyt pyritään pumppauksilla ja veden ohijohtamisella välttämään sitä, että vedenpinta nousisi tuon kynnyksen yli.

Pohjois-Pohjanmaalla tulvia on ollut myös muun muassa Siikajoella, Merijärvellä ja Kalajoella, jossa pelastuslaitoksella on ollut runsaasti vahingontorjuntatehtäviä ja Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos joutui nostamaan valmiuttaan.