Elokuvatuotantoja Lappiin houkuttelevassa komissiossa iloitaan, kun hallitus peruu audiovisuaalisen alan tuotantotuen leikkauksen

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimella houkutellaan tuotantoyhtiöitä kuvaamaan elokuvia ja sarjoja Suomessa. Lapissa kannustimella on rahoitettu muun muassa suositun Sisu-elokuvan kuvauksia.

Jorma Tommila Sisu-elokuvan kohtauksessa Lapin erämaassa natsipartio taustallaan.
Jorma Tommila Sisu-elokuvan kohtauksessa Lapin erämaassa. Sisu-elokuva on saanut rahoitusta av-alan tuotantokannustimesta. Kuva: Antti Rastivo / Freezing Point
  • Eelis Rytkönen

Audiovisuaalisen alan eli av-alan tuotantokannustimen leikkaukset eivät toteudukaan, selviää työ- ja elinkeinoministerin tiedotteesta. Lappia tuotantoyhtiöille markkinoivassa elokuvakomissiossa uutisesta ollaan innoissaan.

– Olen todella iloinen ja kiitollinen ministeriölle, että asiaa on uudelleen tarkasteltu, elokuvakomissaari Ida Tirkkonen sanoo.

Av-alan tuotantokannustinta on siis tarjolla ensi vuodelle 10 miljoonaa euroa. Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) kertoo tiedotteessa, että valmistelussa on myös täydentävä esitys, jonka myötä kokonaisavustus ensi vuodelle nousisi 20 miljoonaan euroon. Se vastaisi työ- ja elinkeinoministeriön alkuperäistä esitystä.

Tänä vuonna tukea jaettiin 9,5 miljoonaa euroa, ja Tirkkosen mukaan kannustin loppui kesken vuoden aikana.

– Kannustimen houkuttelemissa tuotannoissa on selkeä ”tauko”, koska tänä vuonna kannustin loppui kesäkuussa, Tirkkonen kertoo.

Rahaa jaettiin viime vuonna noin 21 miljoonaa euroa.

Käytännössä kannustimessa on kysymys 25 prosentin maksuhyvityksestä Suomessa toteutetun av-tuotannon kuluista. Kannustinta voi hakea pitkiin elokuviin, dokumenttielokuviin, tv-draamaan ja animaatiotuotantoihin.

Lapissa ei omaa kannustinta

Tuki on erityisen merkittävä Lapille, sillä maakunnassa ei ole omaa alueellista tuotantokannustinta toisin kuin esimerkiksi Oulussa ja Tampereella.

Ministeriön tiedotteessa todetaan, että erityisesti kotimainen draamatuotanto on kasvanut kannustimen myötä. Kannustin edellyttää silti ulkomaista rahoitusta, jolloin myös kansainvälinen jakelu varmistuu.

Lapissa kuvatuista suosituista tuotannoista ainakin Poromafia, Ivalo sekä Sisu-elokuva ovat saaneet kyseistä avustusta.

– Elokuvista Jalmari Helanderin ohjaama Sisu on saanut miljoonien yleisön, ja sen innoittamana Utsjoelle tulee myös uudenlaisia matkailijoita, ministeriön tiedotteessa todetaan.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida 17.10. klo 23 saakka.