Minulla oli tapana laulaa tarinoita näyttävistä, vähäpätöisistä aiheista, aina vain miesten hevosista, aseista ja taisteluista. Kaikkea yrittäessäni minulle valkeni ylevämpi tavoite paljastaa merkittäviä asioita, jotka on kätketty syvälle maahan ja pimeyteen.
Näin Faltonia Betitia Proba kirjoitti kristillisen runoelmansa johdantoon 300-luvun antiikin Roomassa. Sotien kuvaamisen sijaan hän päätti suunnata jatkossa kirjalliset lahjansa uskonnollisten tekstien tallentamiseen.
– Yllättävän vähän on yleistietoa siitä, että naiset ovat kirjoittaneen kautta historian uskonnollisia tekstejä, pohtii Helsingin yliopiston teologisen etiikan ja sosiaalietiikan vanhempi yliopistonlehtori Virpi Mäkinen.
Hän on toimittanut yhdessä globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professori Elina Vuolan kanssa tietoteoksen Naiset pyhyyden tulkkeina, johon joukko tutkijoita on koonnut ja suomentanut naisten kirjoittamia uskonnollisia tai uskontoon liittyviä tekstejä antiikista 1600-luvulle.
Proba on yksi niistä naisista, joka on jättänyt kirjallisia lähteitä jälkipolville. Hänen ja monen muun kristityn, muslimin ja juutalaisen naisen laatimat tekstit valottavat menneisyyden naisten elämää.
– On hirveän tärkeää, että me saamme suomen kielellä populaareja käännösteoksia siitä, mitä naiset ovat ajatelleet. Koska se, mitä tiedämme naisista, on opittu usein miesten kirjoittamien tekstien kautta. Nyt me annoimme äänen naisille itselleen, Mäkinen kertoo.
Kirjeistä marttyyrikertomuksiin
Kirjaan päätyneitä tekstejä ovat tuottaneet kirjoitustaitoiset eli yleensä ylempiin yhteiskuntaluokkaan kuuluneet äidit, nunnat, hallitsijat, lesket – jopa marttyyrikuolemaa odottaneet naiset.
Tajusin, etten tulisi taistelemaan petoja vaan Perkelettä vastaan, mutta tiesin myös, että saisin voiton. Näin pitkälle olen kirjoittanut kisoja edeltävänä päivänä. Jos joku tahtoo kirjoittaa siitä, mitä itse kisoissa tapahtuu, tehköön niin.
Yksi tunnetuimmista afrikkalaisista marttyyreista, Perpetua, kirjoitti muistiin vankeutensa aikana ja kohtaloaan odottaessaan mietteitään, kokemuksiaan sekä näkyjään 200-luvun alun Karthagossa eli nykyisen Tunisian alueella. Hän kohtasi kuolemansa taisteluareenalla.
Synkkien tarinoiden seassa on iloisiakin tekstejä, kuten Jumalaa ylistävää runoutta tai kertomuksia tavallisesta arjesta, joita on kirjattu talteen sukulaisille lähetettyihin kirjeisiin.
– Osittain valitsimme sellaisia tekstejä, jotka kertovat monipuolisesti naisten elämästä. Ne kaikki ovat sellaisia, joissa on vähän eri näkökulmista näitä kysymyksiä, Vuola kertoo.
Aškenasijuutalaisen äidin kirjoittama kirje kielii huolesta ja kuolemanpelosta, mutta lisäksi se kertoo ajan normeista ja tavoista. Pahasti velkaantunut Rochl Zusman makasi sairaana kulkutaudin kourissa 1560-luvun Jerusalemissa kirjoittaessaan:
Armas poikani, toisitko minulle mukanasi puuvillakangasta? Jos kuolisin nyt, minua ei voisi edes kääriä lakanaan ja kantaa vuoteesta. Häpeän ihmisten edessä. Ei minulla ole turbaaniakaan, josta saisin kuolinliinan pääni ympärille. Jos löydät sellaisen halvalla, osta minulle.
Koti oli naisen elinpiiriä ja yhteiskunnallinen elämä, kuten opiskelu, kuului miehille. Siksi ei olekaan ihme, että naiset kirjoittivat niistä olosuhteista, joissa he elivät. Heikompi koulutustaso ei kuitenkaan estänyt ajatusten tallentamista, jos kirjoitustaito oli omaksuttu.
– Kun naisilla ei ollut vahvaa opillista taustaa, heillä oli tarve kirjoittaa omista kokemuksistaan. Mutta se on juuri tosi kiinnostavaa ja hedelmällistä, Mäkinen pohtii.
Kirjeiden lisäksi naiset ovat kirjoittaneet muistelmia, kuten suufimuslimi, moguliprinsessa Jahanara Begam, joka laati 1640-luvulla Henkien uskottu -pyhimyselämäkerran.
Kirjoitusten perusteella naiset ovat myös tehneet omana aikanaan sukupuolelleen epätyypillisiä valintoja. Eräs esimerkki on pyhiinvaellukselle lähtenyt Egeria 300-luvulta. Neljän vuoden vaikeissa olosuhteissa kuljetulla matkallaan hän kiersi Raamatun tapahtumapaikkoja. Kokemuksensa hän kirjoitti muistiin.
– Se kertoo siitä, mitä kaikkea naiset ovat voineet kuitenkin tehdä. Osa teksteistä on todella intiimejä kuvauksia nimenomaan naisen elämästä, Vuola pohtii.
Kirjoitukset avaavat naisten ajatusmaailmaa mielenkiintoisella tavalla. Samanlaiset teemat, kuten naimattomaksi neidoksi jäämisen hyvät ja huonot puolet, ovat mietityttäneet jo vuosisatoja. Tästä kielii 1200-luvun alusta peräisin oleva trubaduurikäsikirjoitus.
Puolison hankkiminen miellyttää, mutta luulen, että lasten tekeminen on suuri rangaistus, sillä rinnat roikkuvat ja vatsa on arpinen ja epämiellyttävä.
Uskonto kahlitsi, mutta loi myös mahdollisuuksia
Teos ei vain listaa naisten kirjoituksia vaan myös avaa tarinat tekstien taustalla. Samalla avataan uskonnon merkitystä kirjoitusten syntyaikana.
Elina Vuolan mukaan teksteissä näkyy hyvin se, että uskonnosta puhuttaessa mukana on aina muutakin.
– Tai kun puhutaan muista asioista, uskonto on yksi tapa käsitellä niitä.
Tämän päivän kontekstissa usein ajatellaan, että uskonto rajoittaa naisten toimintaa. Kirjan toimittajat allekirjoittavat tämän, mutta muistuttavat uskonnon luoneen naisille mahdollisuuksiakin. Esimerkiksi perhe-elämää kaihtanut kristitty nainen pystyi omistamaan elämänsä uskonnolle luostarissa ja kieltäytymään sekä avioliitosta että äitiydestä.
– Samalla valinta on mahdollistanut ajatteluun, tutkimiseen ja uskontoon keskittyvän elämän. Hyvinkin vanhoissa teksteissä näkyy se, että uskonto on naisille sekä rajoittavaa, monissa tapauksissa jopa alistavaa, mutta samalla voimaannuttavaa kuten nykyäänkin. Eli uskonto ei ole jompaa kumpaa, vaan molempia, Vuola pohtii.
– Naiset ovat aina myös valjastaneet uskonnon omiin tarkoitusperinsä, hän toteaa.
Kursiivilla merkityt kohdat ovat Naiset pyhyyden tulkkeina -kirjasta poimittuja.