Lidl luopuu lentämällä tuotujen hedelmien ja vihannesten myynnistä ensimmäisenä kauppaketjuna Suomessa.
Käytännössä muutos on pieni, sillä meille on viime vuosina lennätetty lähinnä joitain sesonkituotteita. Tällaisia ovat olleet tankoparsa, sokeriherne ja pensasmustikka, yhtiö kertoo tiedotteessa.
WWF:n ruokaohjelman suojeluasiantuntija Elisa Niemi pitää silti ilmoitusta tervetulleena.
– Vaikka teko ei ole äärettömän iso, se on askel eteenpäin. On hyvä, että yritykseltä löytyy rohkeutta poistaa huonoja valintoja.
Jos yritys tekee itselleen helppoja ratkaisuja ja kertoo niistä julkisesti, se altistaa itsensä samalla mahdollisille syytöksille viherpesusta. Median ja kuluttajien on hyvä olla hereillä, sanoo Niemi.
– Mutta Lidl on kyllä miettinyt ruokaa kokonaisvaltaisesti ja tehnyt esimerkiksi linjauksen kestävästä ruokavaliosta, missä on tosi hyvin ytimeen osuvia tavoitteita ja toimia.
Lidl kehittää valikoimaansa tutkijoiden suositteleman planetaarisen ruokavalion pohjalta. Se koostuu pääosin kasvikunnan tuotteista, mutta eläinperäisiäkin tuotteita mahtuu mukaan.
Suomessa myös S-ryhmällä on selkeä tavoite lisätä kasvipohjaista ruokaa, kertoo WWF:n Niemi.
– Kauppaketjut ovat perinteisesti tuoneet enemmän esiin vaikkapa hävikin välttämistä kuin kasviproteiineja. Valikoima, esillepano ja hinnoittelu ovat kuitenkin hyviä keinoja vaikuttaa kasvipohjaisen ruuan menekkiin.
Kuluttajilla yhä vääriä käsityksiä
Elintarvikkeiden ilmastovaikutuksista reilut viisi prosenttia syntyy kuljetuksista. Leijonanosa vaikutuksista tulee alkutuotannosta, siis esimerkiksi maidontuotannosta, karjankasvatuksesta ja viljelystä.
– Usein suomalaiset ajattelevat, että kuljetukset, pakkaukset ja hävikki ovat kauhean olennaisia. Kuluttajan tekemistä valinnoista ylivoimaisesti tärkein on kasvipohjainen ruoka, muistuttaa Niemi.
Kun kyse on kasveista ja kasvipohjaisista elintarvikkeista, kuljetusten osuus päästöistä on suhteessa suurempi kuin eläinperäisissä tuotteissa.
Lidl laskee, että hedelmien ja vihannesten lennättämisen lopetus säästää lähes puoli miljoonaa kiloa hiilidioksidipäästöjä joka vuosi. Määrä vastaa liki 50 suomalaisen vuotuisia CO₂-päästöjä.
Aiemmin Lidl on lennättänyt tankoparsaa keväisin Etelä-Amerikasta. Jääkö kuluttaja jatkossa ilman tuoretta herkkua?
– Tankoparsaa on saatavilla heti, kun eurooppalainen sesonki alkaa, lohduttaa Lidlin valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg.