Luonnonperintösäätiö on ostanut lisää metsää Enontekiöltä. Säätiö maksoi 42 hehtaarin alasta noin 60 000 euroa.
Kaupan myötä Ullatievan vanhasta mäntymetsästä koostuvan suojelualueen koko kasvaa yli sataan hehtaariin.
Lisäalue sisältää muutamia suppamaisia soistumia sekä 700 metriä kiemurtelevaa Ala-Ullajoen uomaa. Alueen puiden joukossa on runsaasti yli 200-vuotiaita yksilöitä.
Edellisen kerran Luonnonperintösäätiö osti alueelta metsää vuosi sitten.
– Tuoreen kaupan mahdollisti sama lahjoittaja kuin viimeksi. Tuntemattona pysyttelevä lahjoittaja on ihastunut Enontekiön maisemaan, kertoo säätiön suojelujohtaja Anneli Jussila.
Kaikkiaan Luonnonperintösäätiön Ylä-Lapin kampanjalla on nyt suojeltu yhteensä 503 hehtaaria, josta 434 hehtaaria sijaitsee Enontekiöllä.
Useita muita alueen metsiä on tarjottu suojeltavaksi
Luonnonperintösäätiön suojelupäällikkö Petri Haapalan mukaan nyt hankittua aluetta tarjottiin säätiölle pian edellisen Enontekiön seurakunnalta hankitun alueen kaupan jälkeen.
Haapalan mukaan myös useita muita seudun metsiä on tarjottu suojeluun.
Tarjontaa selittää se, että valtion metsiensuojelurahoja on ollut tarjolla hyvin vähän Ylä-Lappiin. Lisäksi suojeluhalukkuutta on lisännyt koneellisten metsähakkuiden rantautuminen Ylä-Lappiin
– Moni paikallinen on ollut kauhuissaan eteläsuomalaisten metsäsijoittajien ilmestymisestä Ylä-Lapin metsämarkkinoille ja tätä seuraavista laajuista hakkuista, Haapala sanoo säätiön tiedotteessa.
Kalastaja Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama Luonnonperintösäätiö suojelee ensisijaisesti uhanalaista metsää, jota se hankkii lahjoitusvaroilla.
Edit 20.10.2023 kello 10.11: Juttuun on tarkennettu suojelualueiden pinta-aloja.