Littoisten kuolonkolarin kuljettajaa epäillään nyt törkeästä kuolemantuottamuksesta – on myöntänyt ajaneensa reilua ylinopeutta

Poliisi on tarkentanut rikosnimikkeitä lokakuun alussa tapahtuneessa kolarissa, jossa kuoli iäkäs koiranulkoiluttaja.

Hautakynttilöitä illan hämärässä tien reunalla.
Onnettomuuspaikalla Muurrassuontiellä paloivat onnettomuuden jälkeen kynttilät. Kuva: Johanna Lehtola / Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Koiranulkoiluttajan päälle Liedon Littoisissa ajanutta kuljettajaa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta. Alun perin rikosnimikkeenä oli törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus.

Tutkintaa johtavan rikoskomisario Mika Paaerin mukaan on tavallista, että rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Tarkentuneeseen nimikkeeseen päädyttiin yhteisymmäryksessä syyttäjän kanssa.

Poliisin näkemyksen mukaan suurin yksittäinen onnettomuuteen vaikuttanut tekijä oli kuljettajan ajama huomattava ylinopeus. Myös kuljettaja on Paaerin mukaan myöntänyt reilun ylinopeuden.

Koiranulkoiluttajan kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Liedossa Muurassuontiellä lokakuun 4. päivä. Alueella on 50 km/h -nopeusrajoitus.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.