Kaverikoiratoiminta sai tunnustuksen Kanta-Hämeen psykologiyhdistykseltä

Kanta-Hämeen psykologiyhdistyksen mukaan eläinten hyvää tekevästä vaikutuksesta on entistä enemmän tietoa.

Lukukoira kuuntelee oppilaan lukemista. Pieni valkoinen koira makaa lukijan vieressä ja kuono lepää sylissä.
Lukukoira auttaa lukijaa rentoutumaan. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
  • Petri Lassheikki

Kanta-Hämeen psykologiyhdistys on myöntänyt Vuoden mielenterveysteko -tunnustuksen Kennelliiton kaverikoiratoiminnalle.

Kaverikoirat tulevat kutsuttuina hoitolaitoksiin, leireille tai päiväkoteihin. Koiria kohtaavat asukkaat tai lapset saavat tulla niin lähelle koiria kuin haluavat.

Yhdistys kertoo tiedotteessaan, että eläinten hyvää tekevästä merkityksestä on entistä enemmän tietoa. Yhdistyksen mukaan koiran silittäminen rentouttaa ja vapauttaa endorfiinia, mielihyvähormonia, kuten toisen ihmisen koskettaminenkin. Eläimen läsnäolo luokassa rauhoittaa levottomia lapsia.

Yhdistyksen myötämä tunnustus koski kaveri- ja lukukoiratoimintaa. Lukukoira kuuntelee esimerkiksi kirjastossa tai koululuokassa lapsen lukemista. Läsnä ovat vain lapsi, koira ja sen ohjaaja. Koira ei arvioi, saati tuomitse – sille lapsen lukeminen kelpaa sellaisenaan. Koiran ohjaajakaan ei puutu lukemiseen.

Yhdistys kertoo, että näin arankin lapsen on helpompi lukea sillä taidolla, mikä hänellä juuri silloin on.

Juttua korjattu 25.10.2023 kello 19.56: Poistettu tekstissä kohta, jossa kerrotaan virheellisesti lukukoiratoiminnan olevan osa kaverikoiratoimintaa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.