Laulaja Jari Sillanpään 3. joulukuuta järjestettävä konsertti Lappeenranta-salissa peruuntuu. Asiasta tehtiin viranomaispäätös iltapäivällä.
Lappeenrannan matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtajan Mirka Rahmanin mukaan konsertti perutaan arvosyistä.
– Lappeenranta on muun muassa Unicefin lapsiystävällinen kunta. Tapahtuman järjestäminen olisi ristiriidassa kaupungin arvojen ja eettisen ohjeistuksen kanssa, ja siksi emme aio tehdä tällaista yhteistyötä, Rahman kertoo.
Lappeenrannan kaupunki perustelee tiedotteessaan, että yhteistyön esteenä ovat esiintyjä Jari Sillanpään aiemmat ja sittemmin uudelleen julkisuuteen nousseet rikostuomiot.
Rahmanin mukaan asiasta tiedotetaan tapahtumajärjestäjälle, jotta myytyjen lippujen kulut saadaan palautettua asiakkaille.
Kaupunki ei ollut mukana järjestämässä tapahtumaa, mutta tilaisuutta varten vuokrattu Lappeenranta-sali kuuluu kaupungille.