Opiskelijat suunnittelivat puisen kerrostalokorttelin Tampereen tulevalle Viinikanlahden asuinalueelle

Voittajatyö Petäjä saa kiitosta esimerkiksi siitä, että kortteli todella näyttää puutalolta. Kilpailuun jätettiin yhteensä 21 ehdotusta.

Tampereen Viinikanlahden arkkitehtikilpailun voittajatyö "Petäjä".
Kuvassa Tampereen Viinikanlahden arkkitehtikilpailun voittajatyö "Petäjä". Kuva: Tampereen kaupunki ja Tampereen yliopisto
  • Jouni Tanninen

Tampereen Viinikanlahden puukerrostalokorttelin ideakilpailu on ratkennut.

Voittajaksi valittu Petäjä sopii palkintolautakunnan mielestä erinomaisesti Viinikanlahden suunniteltuun kaupunkikuvaan. Perusteluissa todetaan, että puutaloperinteeseen viittaava kodinomaisuus tuo kortteliin pehmeyttä. Perusteluissa huomioidaan myös se, että rakennukseen on uskallettu piirtää räystäät.

Tampereen kaupunki aikoo edistää puurakentamista Viinikanlahden alueella noin vuosina 2025–2035. Vanhan jätevedenpuhdistamon toiminnan päätyttyä sen tilalle tulee asuinalue.

Ideakilpailun tavoite oli kannustaa Tampereen yliopistosta aikanaan valmistuvia arkkitehtejä puurakentamisen opiskelussa. Kilpailuun osallistuneet työt eivät ehkä toteudu sellaisenaan, mutta kaupunki aikoo käyttää niitä suunnittelun tausta-aineistoksi.

Ensimmäisen palkinnon vieneen Petäjän tekijät ovat Mikko-Ville Sirola, Sami Maaizate ja Sofia Euro. He kuittaavat voitosta yhteensä 3 500 euroa.

Toista palkintoa ei annettu kellekään, sen sijaan kolmostila jaettiin. Pihkassa-työn tekijät ovat Antti Hakonen ja Maiju Suni. He saavat yhdessä 1 500 euroa, kuten myös ehdotuksen Taapeli tekijä Sara Annala.

Kilpailun järjestivät Tampereen kaupungin Strateginen hankekehitys / Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma ja asemakaavoitus yhteistyössä Tampereen yliopiston arkkitehtuuriyksikön kanssa.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.