Kaakkois-Suomen poliisi tutkii tapausta, jossa pienlentokonetta oli häiritty laservalolla Lappeenrannassa.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan lentokonetta oli osoitettu maasta kirkkaanvihreällä laservalolla perjantaina 13. lokakuuta noin kello 19.
Rikosylikonstaapeli Heikki Pekkanen kertoo Ylelle, että häirinnän kohteeksi joutui paikallisen ilmailuyhdistyksen lentokone.
– Se on lentänyt suurin piirtein Sammonlahden yläpuolella, kun laservalo on koneeseen osunut. Lentokoneen ohjaaja on pystynyt sen verran havainnoimaan, että laservalo on jostakin Sammonlahden alueelta tullut, Pekkanen kertoo.
Poliisin tiedotteen mukaan valo oli häirinnyt lentäjää ja vaikeuttanut koneen ohjaamista. Tämä aiheutti poliisin mukaan merkittävää vaaraa. Poliisi tutkii tapahtunutta rikosnimikkeellä vaaran aiheuttaminen.
Lappeenrannassa harvinaista
Pekkanen ei osaa äkkiseltään arvioida, miten yleisiä lentokoneiden laserhäirintätapaukset ovat.
– Maailmanlaajuisestihan tämä on jonkinlainen ongelma, mutta Suomessakin näitä satunnaisesti on tullut ilmi aina silloin tällöin. Meiltä Lappeenrannasta ei muistu mieleen vastaavaa, Pekkanen sanoo.
Myös Lappeenrannan ilmailuyhdistyksen puheenjohtaja Timo Lindström kertoo, ettei vastaavaa laserhäirintää ole tapahtunut yhdistyksen lennoilla moneen vuoteen.
Joitakin yksittäisiä tapauksia hänelle tulee mieleen arviolta 10–15 vuoden takaa.
Nelipaikkainen kone
Timo Lindström kertoo, että häirinnän kohteeksi joutui nelipaikkainen kone, jossa oli häirintähetkellä vain lentäjä.
Hän kuvailee laserhäirintää vakavaksi vaaratilanteeksi, sillä kirkas valo häiritsee lentämistä, kun lentäjän silmä on tottunut pimeään. Lisäksi lasersäteet voivat aiheuttaa silmään pysyvää haittaa.
Hänen mukaansa lentäjä ilmoitti tilanteesta heti lennonjohdolle radion välityksellä ja tapauksesta tehtiin ilmoitukset sekä yhdistyksen järjestelmään että liikenne- ja viestintävirasto Traficomille.
Poliisi pyytää havaintoja
Poliisi pyytää ilmoittamaan tapausta koskevat havainnot ja muut tiedot joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimen numeroon 029 541 4559.
Poliisi muistuttaa tiedotteessaan myös, etteivät laservalot ole leluja ja että ilma-aluksen häiritseminen on rikos riippumatta teon tahallisuudesta tai siitä, aiheuttiko teko konkreettista vaaraa.
Rikosylikonstaapeli Heikki Pekkanen ei ota kantaa siihen, oliko Lappeenrannan tapauksessa mahdollisesti kyse tahallisuudesta vai ajattelemattomuudesta.
Lisätty ilmailuyhdistyksen kommentit klo 17.00.