Pertunmaalla Ahotiellä omakotitalo syttyi tuleen keskiviikkoaamuna. Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrottiin kello kahdeksan jälkeen, että rakennus on täyden palon vaiheessa, ja sammutustyöt ovat käynnissä.
Pelastuslaitos kehotti ihmisiä välttämään onnettomuuspaikan läheisyydessä liikkumista vilkkaan hälytysajoneuvo-liikenteen vuoksi.
Rakennus tulee tuhoutumaan täysin. Päivystävä palomestari Joni Himberg kertoi aamulla, ettei palo ole vaarassa levitä. Hän arvioi, että sammutustyöt tulevat kestämään pitkään.
Talossa oli syttymisaikaan yksi ihminen. Hän altistui savukaasuille, ja hänet kuljetettiin tarkastettavaksi Mikkelin keskussairaalaan.
Tällä hetkellä palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Noin kello 10.30 pelastuslaitos tiedotti, että jälkisammutustyöt jatkuvat edelleen. Lähialueen asukkaita kehotetaan sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihto.
Juttua on muokattu kello 11.03: Lisätty tietoja: jälkisammutustyöt jatkuvat, rakennus tulee tuhoutumaan täysin sekä lähialueen asukkaita kehotetaan sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihto.