Hautausmaan laajennus otetaan käyttöön Enossa

Neljän hehtaarin laajennus Hepokankaan hautausmaalla tarkoittaa yli 600 uutta hautapaikkaa. Niistä neljäsosa on uurnahautoja ja loput arkkuhautoja.

Hautausmaan uurnalehdossa on lumen keskellä kynttilöitä ja puoliksi lumessa olevia kanervia.
Pyhäinpäivänä suomalaisilla hautausmailla näkee kynttilämeriä, kun ihmiset käyvät läheistensa haudoilla. Kuvituskuva. Kuva: Soila Ojanen / Yle
  • Marja-Liisa Kämppi

Hepokankaan laajennusosaan Enossa tulee 630 hautapaikkaa.

Neljän hehtaarin alalle tulee omat alueet arkkuhaudoille ja uurnahaudoille. Arkkuhautoja on 475 ja uurnahautoja 155. Arkkuhaudat ovat niin sanottuja syvähautoja, joissa on yhdessä hautapaikassa kaksi hautasijaa.

Hautausmaan uuteen osaan on jo rakennettu käytävät, led–valaistusta ja muuta varustusta. Puita ja muita istutuksia Enon seurakunta aikoo laittaa myöhemmin.

Hautausmaalla ei saa ajaa autolla, sillä käytävät ovat kapeita. Lisäksi uusien nurmialueiden reunat ovat pehmeitä.

Seurakuntayhtymä aikoo päivittää Hepokankaan vanhempia valaisimia ensi kesänä.

Hautausmaa siunataan käyttöön

Hautausmaan laajennus siunataan käyttöön pyhäinpäivän alla. Siunaamisella tarkoitetaan seurakunnassa maa-alueen erottamista muista alueista erityistä käyttöä varten.

– Laskemme vainajamme siunattuun maahan. Enossa tarvitaan lisää tilaa tätä varten ja siksi uusi alue siunataan käyttöön, Enon kirkkoherra Kati Nissi kertoo.

Nissin mukaan hautausmaa palvelee läheisensä menettäneitä.

– Se on paikka surulle, suremiselle ja muistojen vaalimiselle. Hautausmaa myös kokoaa alueen historiaa ja kertoo elämästä, jota täällä on eletty, kirkkoherra kiteyttää.

Enon hautausmaan siunaus tapahtuu kristillisen perinteen mukaisesti, toimittajana on lääninrovasti Markus Kontiainen.