Intian pääkaupunki New Delhi sulki kouluja ja peruutti urheilutapahtumia saastuneen ilman vuoksi

Intian pääkaupunki New Delhi ympäristöineen kylpee sankassa savusumussa. Alakouluja pidetään kiinni ainakin perjantaihin.

  • Erja Tuomaala

Intiassa ilmansaasteet ovat ennätyksellisen korkealla tasolla.

Tänään Delhin megapoli on ollut maailman saastunein kaupunkialue. Esimerkiksi perjantaina päästöt olivat Maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksiin verrattuna monikymmenkertaiset. Asiasta kirjoittaa muun The Guardian-lehti.

Pääkaupunki New Delhissä ja koko Delhin metropolialueella päästöt ovat korkealla tasolla ympäri vuoden, mutta syksyisin teollisuuden ja liikenteen päästöihin yhdistyvät maaseudulta kulkeutuva oljenpolton savu. Savusumu alkoi tihentyä päättyvän viikon aikana.

Ilmanlaatua seuraavan sveitsiläisen IQAir-teknologiayrityksen mukaan ilmanlaatuindeksi oli joissakin mittauspisteissä 480, kun hyvän ilmanlaadun raja-arvot ovat normaalisti 0-50 välillä. Vertailun vuoksi, Helsingin lukema oli sunnuntaina aamupäivällä 19. Maailman toiseksi saastunein kaupunki on tänään Pakistanin Lahore.

Liikenneruuhka savusumussa New Delhissä Intiassa.
Intiassa on yritetty hillitä liikenteen päästöjä antamalla ajoneuvoille määräaikaisia ajoikieltoja. Kuva: Harish Tyagi / EPA

Kielloilla vähän vaikutusta

Intia on kieltänyt Delhin alueella kaiken ei-välttämättömän rakennus- ja korjaustyön. Ajoneuvoja päästetään liikenteeseen vuoroissa. Terveydelle haitallinen savusumu aiheuttaa kaupunkilaisille hengitysvaikeuksia, silmäsairauksia ja päänsärkyä.

Intiassa kivihiili on edelleen tärkeä energialähde ja päästöt ovat viimeisen seitsemän vuoden aikana olleet nousussa.

Pääkaupunkiseudun korkeat päästölukemat selittyvät nyt syksyllä osin myös maatalouden päästöillä. Punjabin ja Haryanan osavaltioissa kulotetaan peltoja ennen istutuskautta. Savua kulkeutuu pääkaupunkiin tuulten mukana. Esimerkiksi Punjabissa on tällä viikolla sytytetty päivittäin yli tuhat paloa.

Päästöjä syntyy myös jätteenkäsittelylaitoksilla.

Ihmisiä sankassa savusumussa sillalla New Delhissä Intiassa.
Savusumu on sumentanut näkyvyyttä useiden päivien ajan. Kuva: Rajat Gupta / EPA

Kouluja kiinni

Ilmansaasteet vaikuttavat kaupunkilaisten arkeen monin tavoin. Kouluja on suljettu ja oppilaita siirretty etäopetukseen. Alkuviikosta liikuntatunneilla ulkosalla käytettiin hengityssuojia.

Aasian suositun urheilulajin, kriketin huominen MM-ottelu Sri Lankan ja Bangladeshin välillä on peruuttamisuhan alla. Tuomarit päättävät huomenna, salliiko ilmanlaatu pelaamisen. Joukkueet peruuttivat harjoitukset loppuviikosta saastuneen ilman takia. Kaikenikäisiä potilaita hakeutuu lääkäriin hengitys- ja silmäoireiden vuoksi.

Arvostetun lääketieteen alan Lancet-lehden mukaan Intiassa raportoitiin 1,67 miljoonaa ilmansaasteisiin liittyvää kuolemantapausta. Chicagon yliopiston energiapolitiikan instituutti puolestaan arvioi että ilmansaasteita hengittävän kaupunkilaisen kuolema saattaa ennenaikaistua jopa 12 vuodella saastuneen ilman takia.

AFP

Korjattu klo 15.39 kriketin maailmancupin ottelu MM-otteluksi ja tarkennettu, pelin peruuttamista vasta pohditaan.