Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet kilpailee parhaan eurooppalaisen elokuvan palkinnosta European Film Awards -gaalassa.
Elokuva kisaa lisäksi neljässä muussa kategoriassa. Kaurismäki on ehdolla parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, Alma Pöysti parhaasta naispääosasta ja Jussi Vatanen parhaasta miespääosasta.
European Film Awards on yleiseurooppalainen elokuvapalkinto, jota voi kutsua myös Euroopan Oscareiksi. Voittajat julkistetaan Berliinissä 9. joulukuuta pidettävässä gaalassa. Ehdokkaat ja voittajat valitsee 4600-jäseninen Euroopan elokuva-akatemia.
Aiemmin EFA:ssa on palkittu kaksi suomalaista. Vuonna 1992 Matti Pellonpää pokkasi parhaan miespääosan pystin roolistaan Kaurismäen elokuvassa Boheemielämää, ja vuonna 2016 Juho Kuosmasen Hymyilevä mies voitti parhaan esikoiselokuvan Fipresci-palkinnon.
Kaurismäen elokuvat Toivon tuolla puolen (2017), Le Havre (2011), Mies vailla menneisyyttä (2002), Boheemielämää (1992) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990) ovat aiemmin olleet EFA-ehdokkaina.
Maailmanvalloitus jatkuu
Kuolleet lehdet on saanut laajalti kiitosta maailmalla. Se sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa toukokuussa 2023, ja palkittiin samalla festivaalilla tuomariston palkinnolla. Lokakuussa Kaurismäki palkittiin Chicagon elokuvajuhlilla parhaana ohjaajana.
Suomessa Kuolleet lehdet on ollut historiallinen menestys. 15. syyskuuta ensi-iltansa saanut elokuva on kerännyt kohta 200 000 katsojaa. Kyseessä on kaikkien aikojen katsotuin Kaurismäki-elokuva.
Elokuvaa on esitetty kymmenissä maissa, ja maailmanvalloitus jatkuu: marraskuussa Kuolleet lehdet saa teatterilevityksen Yhdysvalloissa, marraskuussa luvassa ovat muun muassa Iso-Britannia, Irlanti ja Japani.
Kuolleet lehdet on valittu myös Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Tammikuussa selviää, onko elokuva lopullisten viiden ehdokkaan joukossa parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa.