Ratikoista löytyy sama palvelutarjonta kuin paikallisbusseistakin, mutta yksi niistä puuttuu.
Nimittäin: suomalaisissa ratikoissa ei ole roskiksia. Tilanne on sama niin pääkaupunkiseudulla kuin Tampereellakin.
Asiaa perustellaan sillä, että pysäkeille sijoitettuna puhtaanapito on helpommin järjesteltävissä.
– Päädyimme aikoinaan siihen, että roskikset sijoitetaan pysäkeille, joilla tila ei rajoita niiden kokoa tai määrää. Pysäkeillä tyhjennys on helpommin järjestettävissä tarpeen mukaan, kertoo Tampereen Ratikan kalustopäällikkö Ali Huttunen.
Roskiksia ei ole tällä hetkellä myöskään suunnitteilla.
Vaunujen siivous ja huolto tehdään varikolla öisin, vain kerran vuorokaudessa.
Samaan ratkaisuun päädyttiin pääkaupunkiseudulla.
– Pikaratikan suunnittelussa roskikset jätettiin pois. Ajatuksena on, että matkustaja vie roskat mennessään esimerkiksi pysäkin roskikseen, kertoo HSL Matkustajainformaation viestinnän päivystäjä Saana Lehtinen.
Olisi tarvetta
Tampereella roskiksia on kaivattukin. Päivittäin ratikkaa käyttävät Charlotta Enberg ja 3-vuotias Kevin Enberg löytäisivät sille käyttöä.
– Viisi kertaa viikossa menemme Hervantajärveltä asioille ja takaisin. Olisi sille ollut välillä tarvetta. Poika syö välipaloja matkalla, joten roskat olisi hyvä saada jo ratikassa roskikseen, Charlotta sanoo.
Hervantalainen Johannes Lilja ei ole kokenut puutetta itse haitaksi.
– Pysäkeillä kuitenkin on. Se on riittänyt minulle. Mikä ettei ratikoissakin niitä voisi olla. Nyt kun asian otat puheeksi, puute tuntuu vähän kummalliselta.
Aarne Koponen on samaa mieltä.
– En ole itse tarvinnut, mutta joskus ratikka on epäsiisti. Varsinkin perjantai-iltaisin vaunussa saattaa olla paljon oluttölkkejä ja muita roskia, joten roskis auttaisi asiassa.
Kalustopäällikkö Ali Huttusen mukaan ratikkamatkustajat ovat huolehtineet siisteydestä kiitettävästi.
– Isoja sotkuja ei ole missään vaiheessa ollut. Siinä on hyvä haaste jatkossakin matkustajille, että pidetään yhdessä ratikka siistinä, hän sanoo.
Suunnittelukilpailun paikka?
Toimisiko Tampereen hienoin roskis-kampanja? Sellaista ei ole tällä hetkellä tulossa tai valmisteilla, mutta annetaan matkustajien visioida.
– Mikä ettei. Olisihan siinä ideaa, että roskis olisi siinä kuosissa, että se erottuisi vaunusta että tässä se on, Charlotta Enberg nyökkää.
– Suunnittelukilpailu voisi piristää sisätiloja aika paljon, jatkaa Aarne Koponen.
Hänen mukaansa roskisten visuaalisuudessa voisi näkyä esimerkiksi tamperelainen opiskelijakulttuuri.
– Joskus nuoriso laittaa tägejä penkkeihin, ja olisi hyvä jos niitä voisi luvallisesti laittaa vaikka roskiksiin.
Entäpä tamperelaiset suurmiehet, kuten esimerkiksi Reinikainen?
– Ehkä siinäkin olisi omaa huumoriaan, sanoo Tuulia Tachizawa.
Hän olisi ilahtunut suunnittelukilpailusta.
Aino Vähäuskilla on kuosiksi jo selkeä idea.
– Kissa olisi hyvä! Onhan kissaratikkakin.