Riihimäen kaupunki ostaa Veturitallien korttelin pohjoisosan 600 000 eurolla

Alueen maaperä on pahoin pilaantunut, ja se vaatii puhdistamista.

Viistoilmakuva Riihimäen asemanseudusta, jonne suunnitellaan uutta sote-keskusta. Keskuksen paikka on merkattu kuvaan punaisella.
Kuvaan on merkitty punaisella paikka, johon voi joskus tulla Riihimäen uusi sotekeskus. Kuvan etualalla puolestaan näkyy Pohjoisen Rautatienkadun ja Pohjoisen Asemakadun kulmassa oleva Veturitallien korttelin osa, jonka kaupunki haluaa nyt omistukseensa. Kuva: Riihimäen kaupunki
  • Tiina Kokko

Riihimäen kaupunki on käynyt neuvotteluja Veturitallien korttelin pohjoisosan ostamisesta Senaatin Asema-alueet oy:n kanssa.

Alue kiinnostaa kaupunkia, sillä sen sijainti rautatien, Kauppakadun, Pohjoisen Rautatienkadun ja Pohjoisen Asemakadun välissä on keskeinen. Riihimäki haluaa kehittää koko asemanseutua.

Riihimäen elinvoimalautakunta hyväksyi keskiviikkona kauppakirjaluonnoksen, jonka mukaan kaupan hinnaksi tulee 600 000 euroa. Kauppaan kuuluvat myös alueen rakennukset sekä Piippukujan katualue.

Kaupunki puhdistaa maan

Alueen maaperä on pahoin pilaantunut, ja se vaatii puhdistamista. Sekä maan puhdistuksesta aiheutuvat kulut että nykyisen kaavan sisältämä rakennusoikeus alueella on otettu huomioon kauppahintaa neuvoteltaessa.

Vastuu maan puhdistamisesta siirtyy kaupan myötä kaupungille. Samoin korttelissa olevien rakennusten vuokrasopimukset.

Kaupan myötä Riihimäen kaupungista tulee korttelin merkittävä maaomistaja.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.