Alkukesällä Ranska ilmoitti myöntävänsä vajaan kolmen miljardin euron tuen puolijohdetehtaan rakentamiseksi Ranskaan. Pari viikkoa myöhemmin Saksan kerrottiin sopineen kymmenen miljardin euron tukipaketista puolijohdevalmistaja Intelille, jotta tämä rakentaa sirutehtaan Saksaan. Samoista tehtaista kamppaileva Italia on korvamerkinnyt yli neljä miljardia euroa puolijohdeteollisuuden houkuttelemiseen.
Teknologiateollisuuden merkityksen kasvu näkyy nyt protektionismin uutena aaltona – myös vapaan kilpailun nimeen vannovassa Euroopan unionissa.
– Geopoliittinen tilanne on johtanut siihen, että EU on alkanut käyttää säätelyvaltaansa yhä enemmän teknoprotektionistiseen ja teollisuuspoliittiseen vallankäyttöön, sanoo Columbian yliopiston oikeustieteen professori Anu Bradford Ylen haastattelussa.
Tampereelta kotoisin oleva Bradford on tehnyt pitkän akateemisen uran Yhdysvalloissa. Väitöskirjansa Harvardiin tehnyt Bradford on työskennellyt apulaisprofessorina Chicagon yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja viimeiset yksitoista vuotta hän on opettanut Columbian yliopistossa. Uralle mahtuu myös lyhyt pyrähdys Brysselissä lakiasiaintoimiston palveluksessa.
Bradford pitää EU:n teollisuuspoliittista kehitystä Suomen kannalta huolestuttavana. Suomi ei pysty vastaamaan Ranskan tai Saksan kaltaisten maiden valtiontukiin. Lisäksi suomalaisyritykset ovat riippuvaisia avoimista ja reiluista sisämarkkinoista.
Digitaalisesta sääntelystä tuoreen Digital Empires -kirjan kirjoittanut Bradford näkee, että teknologian ympärille kietoutunut kauppasota on saanut niin EU:n kuin Yhdysvallatkin pelaamaan Pekingin peliä. On alettu puhua teknologisesta suvereniteetista, eikä valtion väliintuloja enää pidetä niin pahana kuin aikaisemmin.
– Teknologia- ja talouspolitiikkaa katsotaan tällä hetkellä paljon enemmän kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Se tietenkin edistää protektionistisia asenteita ja muuttaa valtioiden politiikkaa, Bradford huomauttaa.
Protektionistiset asenteet eivät rajoitu vain puolijohteisiin, vaan samanlainen ajattelu on hiipinyt tekoälyn ja digitaalisten palveluiden sääntelyyn. Digitaalisesta sääntelystä on tullut yksi osa suurvaltapolitiikkaa.
– Tämä on taloudellinen ja geopoliittinen, mutta myös ideologinen taistelu. Vastakkain ovat toisistaan ihan erilaiset maailmankatsomukset ja arvot, Bradford sanoo.
Suurvaltapolitiikka rajoittaa digitaalista sääntelyä
Bradfordin edellinen kirja The Brussels Effect – How the European Union Rules the World (2020) käsitteli Euroopan roolia globaalina sääntelyvaltana.
Tämän jälkeen sääntelyn painopiste on siirtynyt voimakkaasti digitaaliseen maailmaan. Digital Empires -kirjassaan Bradford käy läpi digitaalisen sääntelyyn liittyviä ideologisia kamppailuja tai näiden eri tasoja.
Bradford jakaa digitaalisen maailman kolmeen imperiumiin. On markkinavetoiseen sääntelyyn luottava Yhdysvallat, perusoikeudellisista lähtökohdista sääntelyä lähestyvä EU ja valtiovetoiseen malliin nojaava Kiina.
Kaikki nämä imperiumit käyvät taisteluja toisiaan vastaan, mutta laajassa kuvassa Yhdysvaltain ja EU:n näkemykset ovat lähellä toisiaan ja niiden voi katsoa muodostavan avointen demokraattisten valtioiden linjan. Bradford huomauttaa, että viime vuosina Yhdysvalloissa on herätty siihen, että sokea luotto markkinavoimiin ja teknologiayhtiöiden itsesääntelyyn ei toimi.
Tähän havahtuminen ei kuitenkaan takaa, että Yhdysvallat seuraisi Eurooppaa perässä digitaalisessa sääntelyssä.
– Nämä firmat ovat Yhdysvaltain kaikkein tärkein väline kilpailussa Kiinaa vastaan. Huolena on, että jos omia teknologiajättejä säädellään liian voimakkaasti, se voi negatiivisesti vaikuttaa Yhdysvaltain omaan kykyyn kilpailla Kiinaa vastaan niin talouskehityksessä, geopolitiikassa kuin maanpuolustuksessa, Bradford pohtii.
Samaan aikaan kun digitaaliset imperiumit ottavat mittaa toisistaan, ne siis yrittävät tasapainoilla omien teknologiajättiensä kanssa. Tässä kilpailussa ei ole yhtä voittajaa eivätkä asiat ole mustavalkoisia, vaan kaikki on jatkuvaa tasapainoilua ja kompromisseja.
Bradford näkee, että länsimainen linja voi hävitä taistelun demokratian tulevaisuudesta kahdella tavalla. Joko se häviää horisontaalisen taistelun Kiinan mallia vastaan tai se häviää vertikaalisen taistelun omia teknologiayhtiöitä vastaan.
– Toivon, että me kansalaisina ymmärretään, että mitä nämä vaihtoehdot tarkoittavat meidän omille oikeuksille ja meidän demokraattisen yhteiskunnan rakenteille, Bradford sanoo.
EU:n pitää olla digitaalisessa maailmassa muutakin kuin sääntelijä
Euroopassa teknologiayhtiöiden ja niiden tuotteiden sääntely on nähty tärkeänä jo vuosien ajan. Taustalla on ollut huoli siitä, miten amerikkalaiset teknologiayhtiöt vaikuttavat eurooppalaiseen talouteen, eurooppalaiseen yhteiskuntaan ja eurooppalaisten oikeuksiin.
Digitaalisen maailman lainalaisuudet haastoivat ensimmäisenä juuri eurooppalaiset arvot. Teknologian tuomat mahdollisuudet näyttivät pitkään tukevan amerikkalaisia arvoja, joista tärkeimpiä ovat sananvapaus ja vapaat markkinat.
– Euroopassa puolestaan on syvä historiallinen ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa, jos yksityisyyden suoja murretaan. Euroopassa on aina ollut erittäin vahva käsitys siitä, että on erittäin tärkeää, että meidän oma informaatio pysyy meidän kontrollissa, Bradford huomauttaa.
Digitaalinen talous iski juuri ihmisten yksityisyyteen, joten on luontevaa, että sääntelijän rooli lankesi EU:lle. Digitaalisesta sääntelystä on tavallaan tullut yksi EU:n brändeistä.
Sääntelijän rooli saattaa kuitenkin viedä liikaa huomiota.
– Toivon, että keskittyminen sääntelyyn ei veisi kaikkea poliittista energiaa ja momentumia kaikilta muilta tietoyhteiskunnan pilareilta, joita meidän lainsäätäjien pitäisi myös keskittyä rakentamaan.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että näitä pilareita yritetään EU:ssa rakentaa valtiontuella. Tämä ei ole Bradfordin mukaan oikea suunta, mikäli EU haluaa haastaa Yhdysvallat ja Kiinan teknologian tuottamisessa, eikä vain teknologian sääntelyssä.
– En todellakaan näe, että me pystyisimme ainoastaan valtiontukien kautta subventoimaan meidän teknologiateollisuus tarvittavalle tasolle. Se vaatii ihan erilaisia panostuksia innovaatiopolitiikkaan, Bradford toteaa.
EU tarvitsee yhtenäiset digimarkkinat
Bradford ei allekirjoita Piilaaksossa suosittua väitettä siitä, että EU:n digisäätely olisi syy siihen, miksi täällä ei ole syntynyt menestyviä teknologiayrityksiä samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa. Sen sijaan hän näkee ongelman siinä, ettei EU:hun ole kehittynyt yhtenäisiä digitaalisia sisämarkkinoita.
– EU ei ole omalla vahvuusalueellaan pystynyt saamaan aikaan aitoja sisämarkkinoita.
Digitalouden lisäksi pääomamarkkinat ovat EU:ssa yhä pirstaleiset, mikä tekee kasvuyritysten rahoittamisesta vaikeampaan kuin Yhdysvalloissa, jossa pääomamarkkinat ovat yhteinäisemmät ja syvemmät.
Myös asenteissa ja lainsäädännössä olisi Bradfordin mukaan parantamisen varaan. Euroopassa ei vieläkään kannusteta riskinottoon samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa.
– Yhdysvalloissa on erilainen mentaliteetti riskinottoon, mikä on teknologiainnovaatioiden kannalta hirveän tärkeää. Amerikkalainen lainsäädäntö, kulttuuri ja ajatusmalli antavat paremmat mahdollisuudet vaikeiden asioiden yrittämiseen, pitkään Yhdysvalloissa asunut Bradford huomauttaa.
Suurin haaste on kuitenkin osaajapula. Eurooppa ei pysty houkuttelemaan maailman parhaimpia kykyjä rakentamaan yrityksiään tänne. Yhdysvaltain teknologinen menestys nojautuu pitkälti juuri maahanmuuttajien työhön.
Toisaalta Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on ajautunut siihen pisteeseen, että se pystyy sääntelemään teknologiateollisuuttaan ainoastaan presidentin toimeenpanomääräyksillä, joiden voimassaolon seuraava presidentti voi kumota yhdellä allekirjoituksella.
Uudistuksia tarvitaan siis molemmin puolin Atlanttia.
Kuuntele Uutispodcastin jakso:
