Euroopan unioni ei ole saavuttamassa tavoitettaan toimittaa Ukrainalle miljoona tykinammusta ensi kevääseen mennessä.
Saksan puolustusministeri Boris Pistorius vahvisti asian tiistaina aamupäivällä ennen EU:n puolustusministerikokousta Brysselissä.
EU päätti maaliskuussa miljoonan 155 millimetrin ammuksen toimittamisesta Ukrainalle ennen ensi vuoden maaliskuun loppua. EU-maat ovat kuitenkin saaneet toimitettua Ukrainalle vasta noin 300 000 ammusta.
Tutkija: Poliittinen tahto puuttuu
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak pitää tilannetta isona epäonnistumisena EU:lle.
– EU:lle tämä on iso nöyryys ja katastrofi, Salonius-Pasternak sanoo Ylen puhelinhaastattelussa.
Salonius-Pasternakin mukaan epäonnistuminen johtuu pääasiassa siitä, että eri EU-maat, kuten Ranska ja Saksa, vetävät kotiinpäin teollisuuspolitiikassa.
– Vaikka olisi teollista kykyä, ei poliittisesti kyetä minkäänlaiseen kompromissiin omaan napaan tuijottamatta.
Tutkijan mukaan Ukrainan sota nielee tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia tykinammuksia joka päivä. Määrät ovat yllättäneet Euroopan päättäjät.
– Euroopassa ei ole poliitikko- tai edes sotilassukupolvea, joka olisi tottunut ajattelemaan näissä volyymeissa, Salonius-Pasternak sanoo.
Ukrainan vastahyökkäykset vaikeutuvat
Euroopan kyvyttömyys on tutkijan mukaan huono uutinen Ukrainalle. Tykistöä tarvitaan etenkin hyökkäysoperaatioissa.
– Se tekee minkäänlaisen vastahyökkäyksen, jolla saataisiin lisää Ukrainaa vapautettua, entistä vaikeammaksi, Salonius-Pasternak sanoo.
Ammustoimitusten puutteet vaikuttavat viimeistään Ukrainan ensi vuoden suunnitelmiin. Lyhyellä aikavälillä vaikutus riippuu tutkijan mukaan siitä, kuinka paljon Ukraina on säästänyt ammuksia tällaisten yllätysten varalle.
Samaan aikaan Venäjän ammustilanne on parantunut. Etelä-Korean tiedustelun mukaan Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle jopa miljoona tykinammusta.
Tutkija: Suomi tarvitsee omaa ammustuotantoa
Salonius-Pasternakin mukaan Euroopan epäonnistumisella on vaikutuksia myös Suomelle.
Jatkossa on entistä tärkeämpää, että Suomi täyttää itse omat ammusvarastonsa. Kriisitilanteessa ei voi tukeutua eurooppalaiseen ammustuotantoon.
– Oma kansallinen kyky tuottaa ammuksia on keskeisen tärkeä, Salonius-Pasternak sanoi.
Tutkijan mukaan Suomen on myös hyvä pitää yllä suhteita Yhdysvaltoihin, jolla on Eurooppaa paremmat kyvyt tuottaa ja toimittaa ammuksia.
Vaikka Eurooppa nyt epäonnistui, puolustusteollisuutta pitäisi Salonius-Pasternakin mielestä kehittää edelleen.
– Vaikka sota loppuisi ylihuomenna, Euroopan tarve rakentaa omaa puolustuskykyään ei vähene vaan päin vastoin kasvaa.
Häkkänen: Mahdollisuudet ovat olemassa
Brysselin kokoukseen osallistunut puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) myöntää, että miljoonan tykistön kranaatin toimittaminen Ukrainalle on haastavaa EU:lle.
Hänen mukaansa on tärkeää, että Euroopan puolustusteollisuudelle annetaan viesti siitä, että tuotantoa on lisättävä.
– Tarvitaan konkreettisia sopimuksia, pitkäaikaisia sitoumuksia, laajoja tilauksia ja luottamusta puolustusteollisuudelle.
Häkkäsen mukaan tilanteen vavakuus tiedostetaan myös isoissa jäsenmaissa kuten Saksassa.
– Kaikki maat ovat itse asiassa vakavoituneet tämän asian äärelle, kun tiedetään, että Venäjä on kyvennyt nostamaan omaa tuotantokykyään merkittävästi.
Häkkänen uskoo, että ammustuotantoa voidaan vielä lisätä merkittävästi. Hänen mukaansa miljoonan ammuksen tavoitetta ei ole mahdotonta saavuttaa maaliskuun takarajaan mennessä.
– Jos koko kapasiteetti saadaan täyteen käyttöön, niin mahdollisuudet siihen ovat olemassa. Mutta se edellyttää vielä merkittäviä lisäpäätöksiä ja toimenpiteitä, hän toteaa.
Suomella on Häkkäsen mukaan osaltaan valmiutta tehdä päätöksiä ammustuotannon lisäämiseksi EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi.
Korjattu klo 17.17: Pistorius on puolustusministeri, ei ulkoministeri. Tiistaina kokoustavat EU:n puolustusministerit, ulkoministerit kokoustivat jo maanantaina.
Klo 18.29: Artikkelia on päivitetty ministeri Häkkäsen kommentilla.
Klo 18.54: Tavoite miljoonasta tykinammuksesta asetettiin keväällä 2023, ei viime vuonna.