Pintapelastajatkin jouduttiin kutsumaan hätiin, kun jäihin pudonnutta peuraa autettiin rantaan Ruokojärvellä Hämeenlinnan Rengossa lauantaina aamupäivällä.
Hätääntyneen eläimen pelastukseksi koitui lopulta lainaksi saatu vene, jonka avulla jäänhän avattiin väylä. Sitä pitkin peura pääsi itse uimalla rantaan.
Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai toisenkin eläimen pelastustehtävän lauantai-iltana puoli yhdentoista aikaan, kun Hämeenlinnan Hanhijärvelle ilmeisesti jäniksen perässä päätynyt metsästyskoira ei rohjennut tai jaksanut tulla jäältä pois. Isompia pelastustoimia ei tarvittu, kun koira päätti palata tukevammalle maaperälle.
Heinolan Myllyojalla siipensä pahoin loukanneelle joutsenelle ei Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen hälyttämisestä enää apua ollut. Poliisi jouduttiin kutsumaan paikalle puolilta päivin eilen ja lopettamaan lintu.
Heikot jäät aiheuttavat eläinten pelastustehtäviä erityisesti alkutalvesta ja keväällä, kerrotaan päivystyksistä. Erityisesti pienet järvet, lammet ja virtaamattomat vedet saattavat jäätyä nopeasti ja olla petollisia kevyillekin kulkijoille.