Eloisan kolmansien yt-neuvottelujen seurauksena 87 työpaikkaa jätetään täyttämättä ja palvelut heikentyvät kauttaaltaan

Suurimmat henkilöstövähennykset toteutuvat konsernipalvelujen toimialalla, josta vähenee kaikkiaan 73 tehtävää.

Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.
Hyvinvointialueen johtaja Santeri Seppälän mukaan nyt käydyt neuvottelut olivat monella tapaa vuoden raskaimmat. Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Enna Poutiainen

Vuoden kolmannet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet Etelä-Savon hyvinvointialueella. Yhteensä 87 tehtävään kohdistuvat sopeutukset tuottavat noin 3,5 miljoonan euron palkkakustannusten vähenemisen.

Eloisa lähtee vuoteen 2024 tilanteesta, jossa palvelutuotantosuunnitelmasta syntyvien säästöjen lisäksi tarvitaan 50–120 miljoonan euron lisäsäästöt.

Eloisan johtaja Santeri Seppälän mukaan nyt käydyt neuvottelut olivat monella tapaa vuoden raskaimmat.

Eloisa joutuu taloustilanteen vuoksi turvautumaan myös irtisanomisiin, määräaikaisten työsuhteiden lopettamisiin ja eläkepoistuman hyödyntämiseen. 18 tehtävään kohdistuu irtisanomisuhka.

Seppälä kertoo tiedotteessa olevansa pahoillaan sekä lähtevien että jäävien puolesta. Muutokset tarkoittavat Seppälän mukaan monille Eloisaan jääville lisää tehtäviä.

Suurimmat henkilöstövähennykset toteutuvat konsernipalvelujen toimialalla, josta vähenee kaikkiaan 73 tehtävää. Tästä kertyy yhteensä 2,7 miljoonan euron vähennykset henkilöstökuluihin. Suurimmat henkilöstöryhmät konsernipalveluissa ovat ruokahuollossa ja laitoshuoltajia.

Sääksvuoren palvelukoti, toimintakeskus ja poliklinikka siirtyvät vuoden vaihteessa Keski-Suomen hyvinvointialueelle. Sääksvuoren yksiköt sijaitsevat Jyväskylässä ja kuuluivat aiemmin Vaalijalan kuntayhtymään.

Eläkepoistumaa hyödynnetään siten, että eläkkeelle jäävien henkilöiden tilalle ei palkata uusia henkilöitä. Näitä tilanteita arvioidaan olevan ensi vuonna 33 kappaletta. Arviolta 25 määräaikaista palvelusuhdetta jätetään jatkamatta.

Säästötoimet lisäävät kuormitusta palkanlaskennassa ja heikentävät ruuan laatua

Eloisa arvioi tiedotteessa, että säätötoimien seurauksena esimerkiksi palkanlaskennassa kuormitus lisääntyy, sijaistamismahdollisuudet heikkenevät ja isojen virheiden riski kasvaa.

Henkilöstön tyytymättömyys kasvaa ja puhtaanapito heikkenee muun muassa sairaaloissa ja palvelutaloissa. Potilaiden ja palvelutalojen asiakkaiden ruuan laatu heikkenee, koska ruokavaliot yhtenäistetään ja valmistukseen käytetään yksinkertaisimpia valmistustapoja.

Kaiken kaikkiaan säästötoimista koituu Eloisalle sen oman arvion mukaan vakavaa mainehaittaa.

Korjattu otsikkoa 7.12. klo 9.53: Eloisa ei irtisano 87 henkilä, vaan valtaosa tehtävien vähennyksistä tapahtuu eläkepoistuman kautta ja määräaikaisia tehtäviä päättämällä.