Lounasedun yläraja kohoaa taas vuodenvaihteessa.
Jatkossa ravintoetu saa olla enintään 13,50 euroa. Työnantajan osuus saa olla siitä neljänneksen.
Lounasetu voi pitää sisällään kuluja itse ruoasta sekä sen kuljetuksesta esimerkiksi lähettipalvelun kautta.
Ravintoetu on kasvanut jatkuvasti. Nykyisin se on 12,70 euroa. Viime vuonna edun arvo oli 11,30 euroa.
Lounasedun verohyöty on 25 prosenttia, mikä on luontoisedun verovapaa osuus. Jos työntekijä ei saisi luontoisetua, vaan saman summan palkkana, siitä pitäisi maksaa enemmän veroa.
Verohallinto on vahvistanut ravintoedun lisäksi luontoisetujen arvon muun muassa auto-, puhelin- ja asuntoedulle.
Vapaaseen autoetuun lisätään auton kustannusten lisäksi käyttövoimakulut eli esimerkiksi polttoaineesta koituvat kustannukset.
13.25. Tarkennettu työnantajan osuutta.