Pohjois-Ruotsin Luulajassa näkyy nyt mainoksia, joiden viesti on yksinkertainen: Säg hej! (suom. Sano hei!).
Tervehtimiskampanjan tarkoitus on rakentaa ystävällisempi kaupunkiympäristö, yksi tervehdys kerrallaan.
Mainoskampanjan takana on Luulajan kunnan kestävän kehityksen suunnittelija Åsa Koski. Hän tahtoo pitää huolen siitä, että nopeasti kasvava kaupunki pysyy miellyttävänä ja ystävällisenä asuinpaikkana.
– Vieraan ihmisen tervehdys luo yhteenkuuluvuutta. Se vaikuttaa tutkitusti terveyteen ja halukkuuteen auttaa toisia. Jos tervehtii naapuriaan, on myös todennäköisempää, että haluaa auttaa häntä, Koski kertoo brittilehti The Guardianille.
Tuoreen tutkimuksen mukaan 16–29-vuotiaista Luulajan asukkaista lähes puolet kärsii yksinäisyydestä.
Tukholman kauppakorkeakoulun hyvinvointiprofessori Micael Dahlen kertoo brittliehdelle, että yksinäisyys – ja etenkin nuorten yksinäisyys – on maailmanlaajuinen ongelma.
– Se on nykyajan ja elämäntapamme tulosta. Ihmiset eivät välttämättä enää tapaa toisiaan yhtä paljon.
Ruotsin pohjoisosissa talvet ovat pimeitä ja kylmiä. Dahlenin mukaan tämä voi vaikeuttaa yksinäisten oireita, sillä ihmiset eivät talvella vietä yhtä paljon aikaa ulkona.
Kosken mukaan myös urbaani ja hektinen elämäntyyli selittää yksinäisyyden yleistymistä.
– Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän viettää aikaa yksin, Koski sanoo SVT:lle.
Hänestä pienissä kylissä muiden huomioiminen oli helpompaa.
Kansainvälistä huomiota
Tuore tervehtimiskampanja on jo herättänyt laajasti kiinnostusta kansainvälisesti.
Luulajassa yhdeksän vuotta asunut 25-vuotias Seyen Mohsen Hashemi kertoo The Guardianille, että korona-aikana vähentyneet sosiaaliset kontaktit muuttivat ruotsalaisten käyttäytymistä.
– Ennen koronaa noin puolet ihmisistä tervehti toisiaan. Pandemian jälkeen ihmiset eivät ole uskaltaneet tervehtiä vieraita samalla tavalla.
– Kun ihmiset eivät tervehdi toisiaan, heistä tulee eristäytyneempiä. He altistuvat siksi helpommin masennukselle, ja yksikin tervehdys voi muuttaa koko päivän kulun, Hashemi jatkaa.
Iranista kotoisin oleva Hashemi kertoo D-vitamiinin, videopelien, työn, opintojen ja kirkkaiden valojen auttavan häntä jaksamaan talven läpi.
Etelä-Ruotsista Luulajaan kolme vuotta sitten muuttanut 33-vuotias Ronja Melin tukee kunnan kampanjaa.
– Olen pienestä asti puhunut vieraiden tervehtimisen puolesta. Ihmiset elävät omissa kuplissaan ja muiden huomioiminen on tärkeää.