Outokummun terästehtaan ydinvoimala Tornioon on vasta ajatus, mutta ydinfyysikko tuli kertomaan asukkaille siitä jo nyt

Puhtaampaa energiaa tavoitteleva Outokumpu on aloittanut esiselvityksen pienydinvoimalasta. Selvitystyön johtaja Kristiina Tiilas puhuu avoimuuden puolesta.

Selvitystyötä johtava Kristiina Tiilas kertoo videolla tarkemmin, mitä asioita Koivuluodossa tutkitaan.
  • Tiinamaija Rantamartti

Tornion Puuluoto on noin 250 asukkaan pientaloalue muutaman kilometrin päässä Euroopan suurimmasta terästehtaasta Outokummusta.

Tavallisena torstaina taajamassa on hiljaista, kulkijoita ei juuri näy, mutta pihoilla tehdään lumitöitä vuorokauden kestäneen myräkän jälkeen.

Pari kilometriä asutuksesta terästehtaan suuntaan on rakentamaton Koivuluodon teollisuusalue. Tornion kaupunki valmistelee parhaillaan asemakaavaa kansainvälisemmäksi ”Arctioksi” nimetylle alueelle, johon tavoitellaan raskasta teollisuutta.

Tuon alueen soveltuvuutta pienydinvoimalan sijoituspaikaksi Suomen suurin sähkönkäyttäjä Outokumpu alkaa nyt selvittää.

Jari Leskinen käynnistelee lumiauralla varusteltua mönkijää omakotitalonsa pihamaalla Puuluodossa. Ajatus pienydinvoimalasta lähes naapurissa ei miestä hirvitä.

– Rakentaminen ja ydinvoimatietämys ovat Suomessa niin hyvissä kantimissa, ettei minua ainakaan huoleta ollenkaan.

Jari Leskinen kertoo, mitä hän ajattelee mahdollisesta naapuriin tulevasta pienydinvoimalasta.

Torstai-iltana yhtiö ja kaupunki järjestivät aiheesta ensimmäisen tiedotustilaisuuden Torniossa ja myös Ruotsin puolella Haaparannalla. Koivuluodosta on linnuntietä matkaa runsaat viisi kilometriä niin Tornion kuin Haaparannankin keskustaan.

Tornioon Aineen taidemuseolle ydinvoima-asiaa saapuu kuulemaan kuutisenkymmentä kaupunkilaista. Soraääniä ei juurikaan kuulu.

– Itse olen saanut alan koulutuksen, kiinnostaa kovasti. Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että oikein toteutettuna länsimaisessa vakaassa valtiossa ydinvoima on hyvinkin turvallista, sanoo Mikko Kaipainen.

Johanna Aarnio-Keinänen kertoo työskentelevänsä teollisen kiertotalouden parissa. Hän toivottaisi pienydinvoimalan tervetulleeksi ilman muuta.

– Teollisuus, tekniikka ja turvallisuus kehittyvät koko ajan. Jos Outokumpu tällä pystyy turvaamaan energiansa, kannatan kyllä.

Asukkaat halutaan pitää mukana alusta lähtien

Outokummun suunnitelmista on kertomassa pienydinvoimalan esiselvitystyötä johtava Kristiina Tiilas, ydinfyysikko, jolla on 15 vuoden kokemus alalta.

Hän on työskennellyt viisi vuotta Teollisuuden Voimalla eli TVO:lla Olkiluoto 3:n turvallisuusinsinöörinä ja vetänyt kymmenisen vuotta Fortumin ydinvoimalaitosprojektia.

Tiilas on myös tutkinut vakavia ydinvoimalaitosonnettomuuksia VTT:llä ja väitellyt tohtoriksi pienistä modulaarisista reaktoreista (SMR) eli juuri sellaisista, joita Outokumpu ja muutamat muutkin nyt suunnittelevat tulevaisuuden energialähteikseen.

Outokummun ferrokromiliiketoiminnan johtaja Martti Sassi tähdentää tiedotustilaisuudessa, että teräsyhtiön ja Fortumin viime keväänä julkistama suunnitelma voimalaselvityksestä ei tarkoita lapion pistoa Tornion maaperään vielä moneen moneen vuoteen. Ei ehkä ollenkaan.

Silti teräsjätti haluaa pitää asukkaita jo nyt ajan tasalla siitä, missä mennään.

– Avoimuus on keskeisin asia tässä projektissa. Sekä lainsäädännöllisesti että sosiologisesti on paljon sellaisia näkökulmia, mitä huomioidaan alusta asti, Kristiina Tiilas sanoo.

Yleisöä kuuntelemassa luentoa auditoriossa.
Torniossa torstai-iltana järjestettyyn yleisötilaisuuteen oli saapunut kymmeniä ihmisiä. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Esiselvityksestä saadaan tuloksia noin vuoden kuluttua

Outokummun pienydinvoimalan esiselvitysvaihe kestää puolesta vuodesta vuoteen. Kun tuloksia saadaan, nähdään, päästäänkö asiassa etenemään millään tavalla.

Tutkittava mahdollinen voimalan sijoituspaikka on tässä vaiheessa Tornion Koivuluodossa, jonka soveltuvuutta selvitetään tekniseltä kulmalta, mutta myös rakentamisen kannattavuuden kannalta.

– Alueella tutkitaan muun muassa seismologiaa ja tietysti kallioperää eli missä siellä on peruskallio, kuinka syvällä se on, Kristiina Tiilas kertoo.

Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala on Outokummun pilottihankkeesta mielissään. Reilun 20 000 asukkaan Tornio on merkittävä teollisuuskaupunki, joka haluaa pysyä ajan tasalla myös ilmastoasioissa.

– Tämä on merkittävä avaus ja on hienoa, jos Tornioon pienydinvoimala joskus saadaan. Se nostaisi ilman muuta Tornion tunnettuutta ja voisi poikia uuttakin teollista toimintaa.

Pienydinvoimala Perämeren pohjukkaan on joka tapauksessa pitkässä kuusessa, vaikka selvitys johtaisikin jossain vaiheessa investointipäätökseen. Ydinvoimalainsäädäntöäkin täytyy sorvata ennen kuin yhtään viivaa piirretään karttoihin.

– Ehkä aikaisin vaihe, kun meillä voisi olla jotain valmista, on noin kymmenen vuoden päästä. Tällaisista aikatauluista puhutaan myös pienydinvoimaloiden kohdalla, Kristiina Tiilas sanoo.