Erityisesti nuoren yleisön suosiossa oleva elektronisen musiikin Weekend Festival muuttuu ikärajalliseksi tapahtumaksi.
Jatkossa festivaalille pääsevät vain yli 18-vuotiaat.
Festivaalin mukaan ikärajapäätöksen syntyyn on vaikuttanut kävijöiden jatkuvasti noussut keski-ikä. Vuonna 2023 festivaalivieraiden keski-ikä oli 29 vuotta ja alaikäisten osuus kävijöistä tuolloin oli kaksi prosenttia.
Festivaalin markkinointijohtaja Atro Anttilan mukaan elektroninen musiikki on ”luonnollisella tavalla” nostanut tapahtuman keski-ikää.
– K-18 -festivaali nostaa myös asiakkaidemme palvelukokemusta, kun esimerkiksi alueen sisäinen liikkuminen sujuvoituu. Siksi päätös siirtyä ikärajalliseen festivaaliin oli hyvin luonnollinen”, kertoo Anttila.
Lisäksi Weekend Festival järjestetään tulevana kesänä jälleen Espoon Vermon tapahtumapuistossa. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään ensi kesänä 2.–3. elokuuta 2024.
Festivaalilla on monivuotiset suunnitelmat Vermon kanssa, jossa se järjestettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2023.
Festivaali on jo julkistanut osan artisteistaan. Lavalla nähdään muun muassa australialainen DJ, lauluntekijä ja tuottaja Timmy Trumpet, norjalainen DJ Martin Tungevaag sekä kotimainen Darude.
Kaiken kaikkiaan festivaalilla tulee ensi kesänä esiintymään yli 60 artistia.