Naiselle ja miehelle pitkät vankeustuomiot alle kouluikäiseen lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista

Sekä mies että nainen tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus perusteli pitkiä rangaistuksia muun muassa uhrin nuorella iällä.

Tampereen oikeustalo
Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan nainen kuvasi lapselle tekemiään seksuaalisia tekoja. Kuva: Marjut Suomi / Yle
  • Manu Saarela

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 1980-luvulla syntyneet naisen ja miehen pitkiin vankeustuomioihin alle kouluikäiseen lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Nainen tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Myös mies sai kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen. Rikokset olivat törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, yllytys törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen.

Molemmat tuomitut joutuvat korvaamaan uhrille kärsimyksestä ja psyykkisestä tilapäisestä haitasta yhteensä 20 700 euroa.

Teot tapahtuivat helmikuun 2020 ja joulukuun 2021 välisenä aikana.

Vankeuteen tuomittu nainen on pääosin tunnustanut rikokset. Mies puolestaan on kiistänyt osallisuutensa rikoksiin, joista hänet tuomittiin.

Yle ei julkaise tuomion saaneiden nimiä uhrin suojelemiseksi.

Tekoja kuvattiin

Käräjäoikeuden julkaiseman julkisen selosteen mukaan nainen oli tehnyt tekoaikaan alle kouluikäiselle lapselle seksuaalisia tekoja lukuisin eri tavoin. Hän oli esimerkiksi saanut lapsen poseeraamaan erilaisissa seksuaalisissa asennoissa ja vaatteissa.

Mies oli puolestaan tahallaan taivutellut naista tekemään seksuaalisia tekoja lapselle, joita nainen oli sittemmin toteuttanut. Nainen oli myös kuvannut tekoja ja toimittanut niistä kuvia sekä videoita miehelle.

Käräjäoikeus katsoi, että mies syyllistyi yllytyksen lisäksi myös itse törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Oikeuden mielestä naisen teot tulivat näytetyiksi hänen tunnustuksensa ja teoista tehtyjen kuvatallenteiden perusteella.

Miehen teot tulivat oikeuden mielestä näytetyksi asianosaisten kirjallisten kertomusten sekä naisen ja miehen välisten viestien perusteella.

Käräjäoikeus perusteli pitkiä rangaistuksia uhrin nuorella iällä, tekojen moninaisuudella ja lukuisuudella sekä tekoajan pituudella ja muilla olosuhteilla.

Oikeuden mielestä tekoihin on liittynyt nöyryyttävyyttä ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta voimakkaasti loukkaavia elementtejä.

Lisäksi seksuaalisia hyväksikäyttötilanteita on taltioitu kuva- ja videotallentein ja tallenteita on lähetetty ulkopuoliselle.

Sekä mies että nainen passitettiin vankilaan suorittamaan rangaistusta. Tuomio ei ole lainvoimainen ja siitä voi valittaa.