Valmentaja povaa yhdistetyn suomalaislupaukselle kovaa kehitysloikkaa – mahdollisuudet jopa viiden parhaan joukkoon

Suomen yhdistetyn naisten maajoukkueen tavoitteena on saada urheilijoita tasaisesti sijoille 10–15. Uusi individual compact -kilpailumuoto vaikuttaa myös naisten yhdistettyyn.

Minja Korhonen hiihtää Planican MM-kisoissa.
16-vuotias Minja Korhonen on Suomen naisten yhdistetyn joukkueen kärkinimi. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures
  • Paavo Forsberg

Yle näyttää viikonlopun naisten yhdistetyn kisat kanavillaan. Katso Ylen suorat urheilulähetykset tästä linkistä.

Naisten yhdistetyn maailmancup-kausi käynnistyy viikonloppuna Norjan Lillehammerissa kahdella perinteisellä Gundersen -kilpailulla, joissa mäkiosuus määrittää aikaerot hiihtoon.

Viimeiset kaksi kautta ovat olleet Norjan Gyda Westvold Hansenin ylivoimaa. Edellisellä kaudella norjalainen valloitti maailmancupin kokonaiskisan maksimipistein, kun hän voitti jokaisen kilpailun, johon osallistui. Hansen on myös tulevan kauden ennakkosuosikki.

Suomen naisten joukkueen valmentajan Lasse Moilasen mukaan miesten avausviikonloppuna Rukalla nähty uusi kisamuoto individual compact voi tuoda naisten kisoihin uutta jännitystä.

Uusi formaatti suosii hyviä hiihtäjiä ja pienentää aikaeroja. Kisaa on pidetty keinona rajoittaa miesten puolella Jarl Magnus Riiberin ylivoimaa.

– Kesällä käytiin ensimmäistä kertaa naisten individual compact -kisa, ja saatiin heti toinen voittaja. Toivon, että näiden kisojen myötä saataisiin vähän uutta väriä kärkeen. Perinteisessä Gundersen-kisassa Gyda on varmasti vaikea voitettava myös tällä kaudella, Moilanen sanoo.

Naisten yhdistettyä suvereenisti hallitseva Gyda Westvold Hansen (vas.) saa maailmancupin osakilpailuvoitosta 4 000 euroa, miesten kaikkien aikojen ykkönen Jarl Magnus Riiber puolestaan 8 800 euroa. Norjan hiihtoliiton sponsori korvaa Hansenille sukupuolten välisen 4 800 euron erotuksen.
Gyda Westvold Hansen ja Jarl Magnus Riiber ovat hallinneet yhdistettyä viime vuodet. Kuva: Sandra Volk/Getty Images

Tavoite kymppisakissa

Suomi lähtee parantamaan edelliskaudesta, sillä urheilijat ovat Moilasen mukaan kehittyneet harjoituskaudella.

Kaudella 2022–2023 Minja Korhonen oli parhaana suomalaisena cupin kokonaispisteissä sijalla 25. Muista suomalaisista Alva Thors oli 29:s ja Annamaija Oinas 36:s. Nuori joukkue ei saanut vielä sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon.

– Tällä kaudella niitä lähdetään hakemaan, jotta saataisiin maailmancupissa urheilijoita tasaisesti 10–15 parhaan joukkoon kisoissa, joissa ollaan mukana, Moilanen sanoo.

Kauden avausviikonloppuun matkasi Suomesta vain 16-vuotias Korhonen. Myös kesällä ensimmäistä kertaa aikuisten kansainvälisissä kisoissa esiintyneen 15-vuotiaan Heta Hirvosen piti osallistua, mutta hän jäi sairastelun jälkeen varotoimenpiteenä kotiin.

Moilanen uskoo, että Korhonen voi yksittäisellä huippusuorituksella yltää tällä kaudella viiden parhaan joukkoon ja Hirvonen hyvänä päivänä kymppisakkiin.

Valmentaja Lasse Moilanen, Minja Korhonen, Alva Thors, Annamaija Oinas ja Anna Kerko kuvattuna Hiihtoliiton tiedotustilaisuudessa.
Valmentaja Lasse Moilanen, Minja Korhonen, Alva Thors, Annamaija Oinas ja Anna Kerko kuvattuna Hiihtoliiton tiedotustilaisuudessa. Kuva: All Over Press

Nuori joukkue pystyy kehittymään kotona

Muut suomalaiset ovat toistaiseksi kotona harjoittelemassa. Myös Thors ja Oinas on nimetty naisten maajoukkueeseen.

– Aika kapealla joukkueella kierrämme maailmancupissa. Toivotaan, että muut tytöt tulevat vielä kauden aikana haastamaan näitä edellä mainittuja kisoihin ja sitä kautta mukaan joukkueeseen, Moilanen sanoo.

Hiihtoliiton talous on ollut tiukilla. Moilanen myöntää, että leirejä on ollut huomattavasti aiempaa vähemmän. Joukkue on kuitenkin päässyt tekemään laadukasta perusharjoittelua kotimaassa tutuissa olosuhteissa.

Valmentajan mukaan vähentynyt matkustaminen voi olla jopa etu, kun ulkomaanmatkojen rasitusta ei ole ollut.

– Kun on näin nuoresta joukkueesta kyse, kehittymisen edellytys ei ehkä nyt ole se, että jatkuvasti haetaan vaihtelua olosuhteisiin. Kotona omassa mäessä harjoittelemalla ja hiihtämällä pystytään kehittymään vielä tässä kohdassa varsin hyvin.