Näin hyvinvointialue säästää hoitajien työaikaa: potilas voi ottaa sydänfilmin itsenäisesti

Itsemittauspisteessä potilaat voivat omatoimisesti mitata monia elintoimintojen perustietoja. Näin hoitajien aikaa säästyy rutiineista asiakkaiden kohtaamiseen.

Pohteen innovaatiokoordinaattori Antti Ukura testaamassa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen hankittua itsemittauspistettä. Video: Paulus Markkula / Yle
  • Risto Degerman

Oulun Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen aulaan sijoitetussa automaattisessa mittauspisteessä voi esimerkiksi mitata verenpaineen, sykkeen sekä suppean sydänfilmin. Asiakas saa mittauksesta tulosteen, jonka hän voi ottaa mukaansa hoitajan tai lääkärin vastaanotolle.

– Tässä on kaikkien peruselintoimintojen mittaukset eli verenpaine, syke, happisaturaatio ja ruumiinlämpö, paino sekä lisäksi yksikanavainen sydänfilmi EKG automaattisella lausunnolla, kertoo laitetta suunnitellut Medicubex Oy:n toimitusjohtaja Vili Kostamo, joka on itsekin taustaltaan lääkäri.

Lisäksi laitteella voidaan mitata kehonkoostumus ja pitkän ajan sokeritasapainoa kuvaava AGE-mittaus iholta.

– Tähän on valittu mittalaitteet, joissa ei tarvita mitään kemikaaleja eikä niissä ole mitään kertakäyttöisiä osia, mitään geeliä, nestettä tai neuloja, kertoo Kostamo.

Automaatti vähentää rutiinityötä hoitajilta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on ensimmäinen hyvinvointialue, joka ottaa laitteen käyttöön. Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen vastuuyksikköpäällikkö Hanna Haapala on innostunut.

– Kun potilaat pystyvät valmiiksi tekemään tietyt mittaukset, hoitajilla säästyy aikaa ja he voivat tehdä haastattelua ynnä muuta. Se tehostaa meidän toimintaa, Haapala sanoo.

Vastaava laite on ollut jo keväästä saakka käytössä myös Helsingissä Vuosaaren terveysasemalla, jossa siitä on ylilääkäri Joel Ketolan mukaan saatu hyviä kokemuksia.

Ketola kertoo, että laitteen mittaustuloksia on voitu käyttää myös hoitopäätösten tukena ja se on helpottanut hoitajien ja lääkäreiden työtä. Esimerkiksi suppean EKG:n avulla on voitu selvittää lieviä rytmihäiriöitä ja tarvittaessa on sitten tehty varsinainen laajempi tutkimus.

Oulussakin tavoitellaan sitä, että vastaanotoilla saadaan hoitohenkilökunnalle lisää aikaa varsinaiseen potilaan kohtaamiseen siirtämällä rutiininomaisia mittauksia automaattiselle laitteelle, joka on kuitenkin lääketieteellisesti luotettava ja kliiniseen työhön hyväksytty.

Huoneeseen sijoitettu mittauskaappi, jonka ovessa teksti medicubex
Suomalaisen Medicubex Oy:n kehittämä laite on käytännössä huoneeseen sijoitettava mittauskoppi, jossa potilas pystyy itse ohjaamaan mittausten tekemistä. Kuva: Risto Degerman / Yle

Laboratoriokokeitakin tarvitaan yhä

Esimerkiksi laboratoriokokeet otetaan edelleenkin laboratoriossa ja laitteella tehdään käytännössä vain sellaisia mittauksia, joita voidaan sairaalatasoisesti mitata iholta tai ihon läpi.

Hanna Haapalan mukaan laitetta on helppo käyttää. Samaa osoitti myös oma ensikokeilu.

– Ja ainahan tässä hoitajat ovat valmiita auttamaan, jos neuvoja ja opastusta tarvitaan, Haapala lupaa.

Pohteen kehittämispäällikkö Timo Alalääkkölä kertoo, että mittauspisteellä haetaan käytännön kokemuksia itsemittauksen eduista sekä käyttökokemuksista eli tietoa siitä, miten uudenlainen mittaustapa otetaan vastaan.

– Tämän kaltaiset ratkaisut voivat olla myös mahdollisuus saada laajemmassa mittakaavassa tietoa potilaiden voinnista. Sen avulla voidaan sitten mahdollisesti tehdä hoitopäätöksiä ja suunnitella jatkohoitoja, sanoo Alalääkkölä.