Pohjalaiset kaupungit virittäytyvät joulutunnelmaan.
Muun muassa Kristiinankaupungissa on muun muassa ideoitu elävä joulukalenteri sekä Merikaupungin joulu -tapahtuma.
Joulukalenterissa jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti avautuu kaupungin keskustassa yksi koristeltu ikkuna tai luukku. Yksityiset pihanomistajat ja muutamat yhteistöt ovat somistaneet ikkunoitaan jouluiseen tunnelmaan tai teemaan. Joulukalenteri-ikkunat on reitille merkitty rusettitunnistuksella ja ikkunan vieressä olevalla numerolapulla.
Jouluikkunoita pääsee ihailemaan myös Kaskisissa. Joulunavajaisia Suomen pienimmässä kaupungissa vietetään huomenna lauantaina 2.12. Kaupunginpuistossa.
Pilkahduksia siitä, miten joulua vanhan rannikkokaupungin puutalokortteleissa vietetään
Kristiinankaupunki satsaa jouluun muutenkin. Huomenna lauantaina 2.12. pidetään Merikaupungin joulukodit -tapahtuma.
Tapahtumassa pääsee tutustumaan kaupungin historiallisen keskusta- alueen koteihin ja näkemään pilkahduksia siitä, miten joulua vanhan rannikkokaupungin puutalokortteleissa vietetään.
Kristiinankaupunki haluaa tapahtumalla kertoa, miten merenkulkukaupungin kultturiperintö on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja elää edelleen vanhoissa hyvin säilyneissä yksityiskodeissa.