Tornimäen laskettelukeskus avaa kautensa itsenäisyyspäivänä.
Tänä vuonna laskemaan päästään muutamaa päivää aiemmin ja alkukauden lumetuskin on sujunut viime vuotta paremmin.
Rinteiden lumettaminen aloitettiin tänä vuonna 16. marraskuuta.
Lumisen alkutalven ansiosta heti kättelyssä saadaan myös avattua kolme rinnettä, kun viime vuonna avajaispäivänä laskettiin kahdessa rinteessä.
Mikkeli HupiSki Tornimäellä on valmistauduttu tulevaan laskukauteen entistäkin touhukkaammin. Kesän ja syksyn aikana kaikkia kolmea hiihtohissiä on peruskorjattu. Näillä pyritään toimintavarmuuden ja käyttäjäystävällisyyden lisäämiseen.
Suurimmat muutokset on kokenut toissa talvena avattu HupiCross -rinne. Metsässä mutkitteleva 700 metriä pitkä rinne on saanut valaistuksen ja rinnepohjaan on ajettu yli 100 kuutiota maata. Lisäksi rinnettä on levennetty.
Kauden edetessä sinne tulee myös cross-rinteeseen tyypillisiä elementtejä kuten hyppyreitä ja muita erityissuorituspaikkoja.
– Tänä vuonna rinteestä saadaan sellainen, mikä alunperin oli tavoitteenakin. Veikkaan, että siitä tulee meidän suosituin rinne, HupiSkin yrittäjä Heidi Kelho kertoo.