”Rasistinen ilmapiiri yltyy”, mielenosoittajat sanoivat Pariisissa – Ranska aikoo kiristää maahanjäämisen ehtoja

Jännitteet lisääntyvät Ranskassa, jossa islamisti iski jälleen lauantaina. Sunnuntaina tuli kuluneeksi 40 vuotta maan ensimmäisestä isosta rasisminvastaisesta mielenosoituksesta.

Jännitteet ihmisryhmien välillä lisääntyvät Pariisissa.
  • Anna Karismo

PARIISI ”Olemme nuoria ja ylpeitä ja vastustamme rajoja”, parikymppiset mielenosoittajat lauloivat Pariisin Montparnassella sunnuntaina.

He osallistuivat mielenosoitukseen, jonka useat järjestöt ja kansalaisliikkeet kutsuivat koolle vastustamaan rasismia. 3. joulukuuta on myös merkkipäivä, koska ensimmäinen suuri rasisminvastainen mielenosoitus nähtiin Ranskassa tasan 40 vuotta sitten. Tapahtuma tunnetaan myös nimellä arabien marssi.

Mielenosoitusten aalto alkoi vuonna 1983 Marseillesta alkuun hyvin pienenä, vain joidenkin kymmenten ihmisten kokoontumisina. Osallistujaporukka kuitenkin kasvoi kaupunki kerrallaan, ja lopulta yli kuukautta myöhemmin 1500 alkuperäisen marssijan saapuessa Pariisin letkaan liittyi sata tuhatta marssijaa.

Nyt osallistujamäärä jäi selvästi pienemmäksi kylmänä sunnuntai-iltana. Poliisin mukaan paikalla oli noin 1100 ihmistä.

”Ei Darmanin-laille”

Mielenosoittajat vastustivat ennen kaikkea sisäministeri Gerald Darmaninin mukaan nimettyä lakia, jonka Ranskan parlamentti hyväksyi lauantaiaamuna.

Maahanmuuttajien kielitaitovaatimukset tiukentuvat ja perheenyhdistämisestä tulee vaikeampaa. Vakavista rikoksista tuomittujen kahden maan kansalaisten karkoittaminen helpottuu.

Toisaalta sellaiset paperittomat, joilla on ammatti työvoimapulasta kärsivillä aloilla, voivat laillistaa asemansa tähänastista helpommin.

Ultraoikeisto aktivoituu

Juuri lauantai-iltana Pariisissa oli taas terrori-isku, kun mielenterveysongelmista kärsinyt islamisti tappoi turistin ja haavoitti kahta Eiffel-tornin lähellä. Marraskuussa terrorismin uhrina kuoli opettaja.

Rasisminvastaisten mielenosoitusten rinnalla protestit ulkomaalaisia ja maahanmuuttoa vastaan ovat yleistyneet viime viikkoina.

Viranomaiset ovat viime päivinä pidättäneet lähes 20 ultraoikeiston marsseihin osallistunutta. Sisäministeri Darmanin on sanonut aikovansa kieltää kolme äärioikeistolaista ja uusnatsiryhmää.

Marraskuussa teinipoika ”Thomas” kuoli veitseniskuun koulutappelussa pienessä kylässä Grenoblen lähellä. Äärinationalistit ovat järjestäneet useita mielenilmauksia Thomasin muistoksi ja maahanmuuton vastustamiseksi.

Natiivit-nimisen liikkeen edustajat ovat muun muassa julkistaneet koulutappelussa mukana olleiden nimiä, ja vaativat näiden karkoituksia Ranskasta.

Viisi ihmistä kannattelee isoa julistelakanaa vanhan rakennuksen kreikkalaisen pylväikön edessä, julisteessa isolla ranskankielistä tekstiä.
”Eilen Lola, tänään Thomas, ranskalaiset herätkää!” luki ranskalaisen äärioikeistolaisen ja ultranationalistisen Natiivit-liikkeen julisteessa perjantai-iltana Pariisissa. Lolan ja Thomasin kuolemat ovat olleet paljon julkisuudessa. Ääriliikkeet käyttävät tapauksia hyväkseen väittämällä surmien syyksi tekijöiden maahanmuuttotaustaa. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press

Jännitteet eri kansalairyhmien välillä ovatkin nyt Ranskassa huipussaan. Juutalaisvastaisia tekoja raportoidaan selvästi enemmän kuin ennen Gazan sotaa.

Sekä islamistisen että äärioikeistolaisen terrorin uhka on lisääntynyt, ja Ranskan turvallisuustilanne on monen tiedotusvälineissä haastatellun päättäjän mukaan äärimmäisen vakava. Viranomaisten määrittelemä terroriuhkan riski on kaikkein korkein mahdollinen.