Kaasuautojen hankintatukea kannattaa hakea juuri nyt – tuen saamisen mahdollisuudet heikkenevät pian

Yritykset ovat saaneet kaasukäyttöisiin kuorma- ja pakettiautohankintoihinsa valtion tukea 2 000–14 000 euroa. Tukea voi nyt voimassa olevilla ehdoilla hakea enää tänä vuonna.

Kuljetusyritys Pohjaset Oy hankki ensimmäisen kaasuautonsa sahojen sivutuotteiden ajamiseen.
  • Taina Nuutinen-Kallio

Suomessa kaasuautot nähdään ympäristöystävällisenä vaihtoehtona. EU:ssa kaasuautoa ei ole määritelty vähäpäästöisten joukkoon, koska ajoneuvovalmistajia koskevat päästönormit säädellään maakaasun perusteella. Suomessa maakaasua ei juurikaan käytetä, sillä meillä jakelussa on kotimaista biokaasua, jota tehdään esimerkiksi teollisuuden, maatalouden tai jätehuollon sivuvirroista eli vaikkapa lietteestä tai eloperäisestä jätteestä.

Yritykset ovat saaneet kaasukäyttöisiin kuorma- ja pakettiautohankintoihinsa valtion tukea 2 000–14 000 euroa. Tätä tukea voi nyt voimassa olevilla tukiehdoilla hakea enää tänä vuonna, kertoo liikenneneuvos Saara Jääskeläinen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

– Itse näkisin, että hankintatukea kannattaisi hakea nyt, sillä ensi vuoden alusta tuen saamisen mahdollisuudet kaventuvat.

EU-lainsäädäntö on mahdollistanut raskaan liikenteen kaasuautoilun valtion tuen ryhmäpoikkeusasetuksen kautta. Yleinen ryhmäpoikkeusasetus ei jatkossa mahdollista kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen tukemista, vaan näiden tukia myönnettäisiin ensi vuoden alusta alkaen de minimis -asetuksen nojalla. Tällä hetkellä asetus mahdollistaa hankintatuen hakemisen vain monialaisille yrityksille, joilla on muutakin toimintaa kuin maanteiden tavarakuljetuksia.

EU on katsonut, että tuki on määrältään niin pieni, ettei se vääristä kilpailua tai vaikuta vahingollisesti EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

– EU:sta on kuitenkin kantautunut tietoja, että myös maanteiden tavarakuljetukset pääsisivät myöhemmin de minimis -tuen piiriin, Jääskeläinen selventää.

Kaasuhenkilöautoja ei juuri valmisteta

Kaasu voimanlähteenä kiinnostaa tätä nykyä lähinnä raskaamman liikenteen toimijoita. Henkilöautoissa vähäistenkin kaasumallien valmistamista tai kehittämistä ollaan lopettamassa. Henkilöautovalmistajat pistävät nyt paukkunsa sähköautoihin.

– Henkilöautojen kohdalta kaasuautojen tulevaisuus näyttää huonolta. Uusia kaasuautoja on tämän vuoden puolella rekisteröity lokakuun loppuun mennessä noin 400, kertoo Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen.

Vielä muutama vuosi sitten kaasu nähtiin vaihtoehtona myös henkilöautoissa, mutta tällä hetkellä valikoimaa uusissa autoissa ei juurikaan ole.

Vielä viime vuoden loppuun saakka bensiiniautojen muuntamiseen kaasuautoiksi sai valtiolta tukea, mutta se on loppunut.

Oululainen Holstinmäen Autohuolto on muuntanut bensiiniautoja kaasukäyttöisiksi ja huoltanut kaasuautoja viitisen vuotta. Yrittäjä Turo Sommervalli kertoo, että muuntotöitä on tehty tänä vuonna hieman vähemmän kuin aikaisemmin, koska valtion tuki loppui viime vuonna.

Edelleen kaasu käyttömuotona kuitenkin kiinnostaa, hän kertoo.

– Osa muuntaa ison bensiinikäyttöisen autonsa. Muutoksia tehdään ympäristö- ja taloudellisista syistä. Isolla kovakulutuksisella autolla ajaminen on halvempaa, jos käyttövoimana on kaasu, Sommervalli kertoo.

Hän kertoo yrityksen tehneen konvertointeja eli muutostöitä monenlaisiin autoihin: vanhoihin jenkkiautoihin, mutta myös ihan pakasta vedettyihin bensiiniautoihin.

– Muuntoja voidaan tehdä kaikille autoille, joihin on markkinoilla olemassa muuntosarjoja. Auton maahantuojalta kannattaa kuitenkin varmistaa, vaikuttaa muuntotyö esimerkiksi takuuseen, hän tähdentää.

Henkilöautojen muutostyön hinta on keskimäärin 4 500 euroa.

Kaasunjakeluverkosto laajenee

Kaasuyhtiö Gasum Suomi on laajentamassa kaasunjakeluverkostoaan Suomessa. Yritys avasi hiljattain kaasuntankkausaseman Keminmaahan, ja Rovaniemelle sellainen avataan ensi kesänä.

Näitä asemia ennen Suomen pohjoisin kaasuntankkausasema sijaitsi Oulussa. Suomen Gasum liikenteen liiketoimintajohtaja Juho Kurra kertoo, että Gasum ei ole suunnittelemassa asemia pohjoisemmaksi ainakaan lähivuosina.

– Tyhjiin kohtiin kartalla saattaa tulla täydennystä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kohdalle, hän selventää.

ST1 rakentaa myös omaa verkostoaan ennen kaikkea raskaan liikenteen tarpeisiin.

– Kaasuntankkausasemat avataan Iittalaan ja Mäntsälään. Julkaisemme ensi vuoden kohteet, kunhan lupahakemukset on jätetty, kommentoi ST1:n myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen.

Liikennekäytössä olevien kuorma-autojen käyttövoimat 11/2023

DieselöljyKaasuSähköPolttoöljyBensiiniEtanoli
50 795409452041

Kaikki metaani on biokaasua

Tällä hetkellä suurin osa raskaan liikenteen kalustosta on dieselkäyttöisiä ja sitä se tulee olemaan vielä suurelta osalta pitkään, vaikka vaihtoehtoiset käyttövoimat kehittyvät.

– Kaasukuorma-autojen edut liittyvät ennen kaikkea kotimaisen biokaasun tuotantomahdollisuuksiin, sillä biokaasulla ei ole vastaavia kestävyyskriteereihin liittyviä haasteita, kuin nestemäisillä uusiutuvilla polttoaineilla, toteaa toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan keskusliitosta.

Hänen mukaansa lähes kaikki liikenteessä käytettävä metaani on nykyisin biokaasua, ja maakaasun käyttö käytännössä loppui jo vuonna 2021. Jakeluvelvoitetta koskevassa lainsäädännössä noin neljä prosenttiyksikköä velvoitteesta on vuonna 2030 suunniteltu täytettävän biokaasulla.

Rekka-auto.
Pohjaset Oy saa ensi vuonna uuden kaasurekan. Kuvassa on tavallinen dieselrekka, mutta kaasu- ja dieselrekat näyttävät päällisin puolin samoilta. Kuva: Taina Nuutinen-Kallio / Yle

Kotimaisella polttoainetuotannolla on merkitystä myös huoltovarmuuden kannalta.

Kaasuautoilua edistävän Kaasuautoilijat ry:n puheenjohtaja Jani Hautaluoma kertoo, että yhdistys muutti viime vuosikokouksessaan painopistettään raskaan liikenteen edunvalvonnan suuntaan.

– Suomessa liikennemäärä on vielä pieni, joten kaasua riittää kaikille.