Kirjailija Kaiho Nieminen on kuollut. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Vuonna 1941 entisellä Suomenniemellä, nykyisessä Mikkelissä syntynyt Nieminen teki läpimurtonsa 1970-luvun alussa. Esikoisromaani Lovistoori voitti J.H. Erkon palkinnon vuonna 1972.
Niemisen poika, toimittaja Tommi Nieminen, kuvaa HS:n artikkelissa isäänsä juurevaksi kansanmieheksi, joka halusi kertoa yhteiskunnan pienten, äänettömien ja vähäosaisten tarinaa.
Parisenkymmentä teosta uransa aikana julkaissut Nieminen sai vuonna 2022 Eino Leinon palkinnon. Hänet palkittiin pitkästä ja tinkimättömästä urastaan vahvana ihmiskuvaajana ja tarinankertojana.
Nieminen kirjoitti myös kuunnelmia Ylen radioteatterille.
Lisää aiheesta: Kaiho Nieminen: Pakolaisten kuski