Kurikka satsaa Jalasjärven kunnostustoimiin – toiveissa nostaa vedenpintaa ja lisätä virkistyskäyttöä

Järven kunnostussuunnitelma valmistuu ensi vuoden aikana. Aikaisempi suunnitelma on parinkymmenen vuoden takaa, mutta sitä ei ikinä toteutettu.

Jalasjärven vesi on noussut sateiden takia korkealle.
Jalasjärven pintaa halutaan nostaa ja parantaa järven virkistyskäyttöä. Tässä pinta on sateiden vuoksi korkealla. Kuva: Päivi Rautanen / Yle
  • Kati Ala-Renko

Kurikan kaupunki satsaa Jalasjärven kunnostukseen. Tavoitteena on vedenpinnan nosto ja parempi virkistyskäyttö.

Ensimmäisessä vaiheessa järvelle laaditaan uusi kunnostus- ja hoitosuunnitelma. Edellinen suunnitelma on parinkymmenen vuoden takaa, silloin suunnitelmaa ei toteutettu.

Vedenpintaa on tarkoitus nostaa noin 40 senttiä, mikä mahdollistaa paremman virkistyskäytön ja kalataloudellisen hyödyn.

– Kun syvyys kasvaa, sorsalinnut viihtyvät paremmin. Kalastuspuolella ei tule valtavia muutoksia, mutta suunnitelmissa on lisää veneenlaskupaikkoja, uimapaikkoja ja maanomistajille parempia rantoja, sanoo Kurikan kaupungin elinvoimajohtaja Juha Luukko.

Luukko kertoo, että edellisessä suunnitelmassa vedenpintaa oli tarkoitus nostaa jopa 80 senttiä. Uusien selvitysten ja kaikuluotausten perusteella päädyttiin kuitenkin 40 sentin nostoon.

Nostolla toivotaan parannusta myös järven rehevöitymiseen.

– Kun järvenpinta nousee, myös maita jää pinnan alle. Maanomistajille on luvassa korvauksia, jos suunnitelmaa lähdetään toteuttamaan.

Avuksi toivotaan paikallisia ihmisiä

Toive kunnostustoimista on Luukon mukaan tullut järven rannan maanomistajilta.

– Toivomme aktiivisuutta alueen asukkailta, että he perustaisivat esimerkiksi yhdistyksen, joka lähtisi vetämään mahdollista kunnostusprojektia.

Suunnittelun aikana järjestetään asiakastilaisuuksia, joissa kuullaan asukkaita ja kerrotaan projektin kuulumisia.

Ensimmäinen tilaisuus järjestetään torstaina.

Kaupunki on hakenut suunnitelman laadintaan rahoitusta ELY-keskukselta, ja sitä laatii oululainen Maveplan.